Kirjoitukset avainsanalla vanhemmuus

Eilen ystävänpäivänä sain kipsin pois jalasta. Vihdoin. Ihan mahtava tunne, kun pääsee astumaan kunnolla toisellakin jalalla. Pienen lapsen perässä pysyminen on ollut haastavaa ja paljon on saatu apua viimeisen kuukauden aikana. Ensimmäinen viikko kipsin kanssa oli vaikein. Yhtäkkiä sitä huomasi, kuinka paljon sitä tekee ihan huomaamatta monia asioita arjessa.

Autolla ajaminen, siivoaminen ja lapsen nostaminen on ollut mahdotonta. Jossain kohtaa tuntui, että ei pysty tekemään melkein mitään. Onneksi oli perhe ja ystävät. Kuukausi meni lopulta todella nopeaa, eikä montaa turhautumisen hetkeä ollut. Lasten kanssa leipominen, sylittely, lounastreffit kaupungissa, muutamat juhlat meillä, ystävät kylässä ja valokuvaaminen olivat pieniä suuria valonpilkahduksia kuukauden aikana.

Lopulta tuntui, että paljon sitä pystyy kipsinkin kanssa tekemään. Olen saanut pitää lapsia sylissä enemmän, kuin pitkiin aikoihin. Lapset nauttivat, kun äiti joutui olemaan paikallaan pelkkänä sylinä ensimmäiset viikot. Nuhjattiin sohvalla sydämen kyllyydestä ja katseltiin netflixiä. Juteltiin, pelattiin ja askarreltiin. Sitä jopa hieman nautti salaa siitä muutaman viikon rauhasta, että mihinkään ei pääse.

Muutaman viikon jälkeen kuitenkin sitä jo odottaa liikkumisen iloa, kävelylenkkejä ulkona, autolla ajamista, siivoamista ja ihan tavallisia arkisia asioita. Ja saunaa. Motivaatio lähteä jumppaan on taas kohdillaan, ainakin hetken. Vaikka jalka ei vieläkään ole ihan entisensä, niin toipuminen voi nyt alkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oli tavallinen maanantaiaamu. Unihiekkaa silmissä, kahvintuoksua ilmassa ja lapsi sylissä kävelin onnellisena rappusia alas. Edellisenä päivänä oli vitsailtu ystävän kanssa liukkaista säistä ja kaatumisista onnellisen tietämättöminä siitä, mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Käytiin pitkällä brunssilla, jäällä luistelemassa, saunassa ja illalla vielä paljussa. Onneksi käytiin, sillä seuraavaa kertaa saa odottaa yli kuukauden.

Pieni kompastuminen rappusissa muutti suunnitelmat kokonaan. Ihan huomaamattani astuin viimeisen rappusen ohi ja kompastuin. En ehtinyt ajatella mitään. Vaistomaisesti puristin lasta syliini koko voimallani ja pidin kiinni ihoani vasten. Lapsi pysyi turvassa sylissäni ja yhdessä lennettiin vääntyneen jalkani päälle. En saanut otettua käsilläni vastaan, koska puristin pientä sylissäni niin lujaa. Jalasta kuului napsahdus ja kova kipu yllätti täysin. Pienen hetken oli hiljaista ja lapsi katsoi minua hämmästyneenä. Pienellä ei ollut onneksi mitään hätää. Mitään muuta en ehtinyt ajatella. Kunnes tajusin, että en pääse lattialta ylös ja kipu on valtava. Onneksi sain soitettua avun paikalle ja pääsin pian lääkäriin.

Päivystyksessä jalka kuvattiin ja kipsattiin. Muistan lääkärin sanovan; "nyt menet kotiin lepäämään, nostat jalan ylös ja katselet netflixiä seuraavan kuukauden.." Naamalleni taisi levitä aika epätoivoinen hymy ja nauratti koko ajatus. Se lepääminenhän on varsin helppoa pienen 1,5v taaperon ja kahden koululaisen kanssa. Sain sairaslomalappusen, pääsin kyynärsauvojen ja kipsijalan kanssa kotiin toipumaan. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Kolme päivää on järjestelty seuraavan kuukauden menot uusiksi. En voi ajaa autolla ja pelkästään omassa kodissa liikkuminen on haastavaa. Meidän rintamamiestalo on rappusia ja kynnyksiä täynnä. Pienen lapsen perässä pysyminen kipsijalan kanssa on mahdotonta. Koko koti näyttää ihan erilaiselta, eikä uloskaan voi lähteä ilman auttajaa. Kolmen päivän aikana olen myös ymmärtänyt, kuinka meidän päivät on aikataulutettuja. Päivän jokaiselle tunnille on jotain tekemistä ja yhtäkkiä en pysty tekemään suurinta osaa niistä. On ollut vaikea pysähtyä paikoilleen. Moni asia on niin itsestäänselvää, että niistä on tullut jo rutiinia.

Muutaman puhelun jälkeen saatiin apua pian. Kiitos ihanat ihmiset ja tukiverkosto ympärillä. Kuitenkin kaikki järjestyy vielä parhain päin ja onneksi tämä on väliaikaista. Kuukauden jälkeen toivon pääseväni taas kävelemään. Neljästä viikosta selvitään varmasti.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Huomasin kohtalotoverin olevan siellä;itsellä vas.jalka kipsissä;murtui hiihtolenkillä 22.1.
Itsellä ei ole lapsia;sen verran helpompi tilanne - jos näin voi sanoa - ymmärrän,et tilanne aivan toinen lapsiperheessä. Kaikki tuntuu niin vaikeelta, nyt sen vasta huomaa. Tsemppiä sinullekin! T. Satu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Edessä elämän kaikki ihmeet ja maailma joka odottaa pientä seikkailijaa. Silmät täynnä iloa ja pienet voimakkaat jalat, jotka tahtovat ottaa ensimmäisen haparoivan askeleen. Kesän sylissä, pilvettömän taivaan alla ja koko maailma mahdollisuuksia täynnä.

En voi uskoa, että tämä perheen pienimmäinenkin täyttää pian vuoden. Esikoisella loppui ensimmäinen luokka, yhdellä eskari ja nuorimmaisen vauvavuosi lähenee loppuaan. Hyvänlaista haikeutta on ollut ilmoilla. Vaikka joskus aika on tuntunut matelevan, toisinaan se on mennyt ihan hurjaa vauhtia eteenpäin. Se kasvu, joka vauvassa tapahtuu vuoden aikana on ihan uskomaton. Sitä ei lakkaa hämmästelemättä ikinä. Vauvakuplasta en tahdo siltikään astua vielä kokonaan pois. Onneksi on vielä kesä edessä, lempeät tuulet ja loma yhdessä perheen kanssa.

Ihania aurinkoisia päiviä kaikille!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viime viikolla havahduin siihen, että taas on yksi kuukausi tullut pienelle pojalle lisää. Ihan mieletöntä, kuinka nopeasti aika juoksee tämän nuorimmaisen kanssa. Tuntuu, että vasta olin raskaana ja odottelin malttamattomana kesää. Maha täynnä "perhosia" ja odotusta. Mieli täynnä toiveita ja haaveita tulevasta.

Kuuntelin Paula Vesalan Sinuun minä jään -biisiä tippa silmässä- "pian toinen siinä vierellä makaa, etsii sitä samaa pientä neliapilaa, sen antaa lyhyt kesä.."  Havahduin ajan kulkuun taas kerran, kun sama biisi soi toukokuun alkaessa radiossa. Siinä se nyt on. Meidän suuri toive vihdoin täyttyi ja teki meidän perheestä kokonaisen.

Kuinka hyvin kaikki on mennyt. Ja kuinka iloinen pieni hurmuri meidän perheessä asuukaan. Mikään ei ole ollut varmaa ja tätä pientä ihmettä arvostaa ehkä juuri myös siksi pohjattomasti. Ja sen ihmeen kasvattaminen ja kehityksen seuraaminen on myös vanhempien lasten mielestä parasta. Pikkuveli on niin tärkeä meille jokaiselle. Sydän meinaa pakahtua rakkaudesta, kun näkee nämä kaksi vierekkäin päiväunilla.

Kohta nähdään varmasti ensimmäiset haparoivat askeleet, sillä meno alkaa näyttää vähän sellaiselta. Touhu on välillä aika villiä, mutta sitten uni yllättää yhtäkkiä. Välillä naurataa pitkään ja äänekkäästi. Sitten taas itkettää, kun oma tahto ei aina mene läpi. Selvästi sanat alkavat saada merkityksiä. Leikin ohesta kuuluu pieni pulputus ja jokellus koko ajan. Heiluttaminen on parasta ja sisarusten kanssa pelleily. Äitiä ja isiä on myös ihana kontata karkuun.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram