Raskauden viimeiset viikot

Kolottaa, särkee ja turvottaa. Olo on jo melkoisen iso ja valmis. Mieli pyörii yhä enemmän tulevan ympärillä. Ja sitä pysähtyy kuuntelemaan monta kertaa päivässä vauvan liikkeitä ja potkuja- onko kaikki varmasti hyvin. Odottaa ja miettii miltä toinen näyttää ja tuntuu. Kohta se tuhisee sylissä, vaikka tekeekin vielä hengitysharjoituksia mahassa. On vaikea keskittyä mihinkään muuhun, onneksi kaksi vanhempaa lasta välillä tempaisee muihinkin ajatuksiin. 

Kaiken kivun, turvotuksenkin ja tukalan olonkin läpi sitä silti miettii haikeana, että kohta meidän taival "yhtenä" päättyy. Tätä hetkeä ei saa enää ikinä takaisin. Näitä potkuja mahan läpi tulee kuitenkin vielä ikävä. Pienestä on päästy jo tähän asti ja kuukasien odotus on vaihtunut päiviksi ja päivätkin näyttävät hupenevan kaukaisuuteen. Niin pitkään toivottu ja odotettu pikkuveli. Olen halunnut tallentaa nämä hetket valokuviin, sillä esikoisen ajalta kuvia ei juurikaan ole. 

Kesäloma on lapsilla vielä edessä ja ulkona voi istuskella ilman sen suurempia suunnitelmia. Kun vaan antaa itselleen luvan hiljentää tahtia, ihan vaan olla kaikessa saamattomuudessaan. Siinä on haastetta kerrakseen. Jokainen hetki vie lähemmäksi odotettua ja toivottua. Joka päivä potkut mahassa voimistuu ja kohta meitä on täällä kodissa viisi. Ihanaa juhannusta kaikille!