Lasten kanssa jäätelökioskilla käydessäni huomasin, että tämän kesän uutuusmakuna oli Dumle-jäätelö. Jäätelö oli niin hyvää, että kokeiltiin tehdä samanlaista itse. Näillä aurinkoisilla keleillä jäätelö on koko perheen suosikkijälkkäri ja erilaisia makuja testataan viikonloppuisin. Tällä yksinkertaisella ja helpolla ohjeella herkullisen jäätelön tekee muutamassa minuutissa. Resepti on niin yksinkertainen, että tämän helpompaa jälkiruokaa saa hakea. Dumle-toffee ja suklaasattumat jäätelössä kruunaavat herkun. Tätä jäätelöä tehdään seuraavan kerran varmasti heti, kun ensimmäiset suomalaiset mansikat tulevat kauppoihin. Toki Dumlen voi korvata halutessaan vaikkapa Omar-karkeilla. Katso resepti Omar -jäätelöön.

Dumle-jäätelö

5 dl vispikermaa

1 tölkki kondensoitua maitoa (397 g / 304 ml)

Makuaineet

100g kinuskikastiketta

1 pussi Dumle-karkkeja

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää sekaan kondensoitu maito. Vatkaa seos kuohkeaksi ja sekoita joukkoon pieniksi paloitellut Dumle-karkit (dumle -karkit voit jäähdyttää ensin jääkaapissa ennen pilkkomista) ja kinuskikastike - kääntele massaa vain muutaman kerran. Kaada massa sopivaan kulhoon ja lisää vielä päälle kinuskikastiketta raitoina ja vetele veitsellä kinuskiin raitoja, niin että se uppoaa osittain massan sisään. Jäädytä massa pakastimessa mielellään yön yli kelmun alla. 

Katso myös resepti raparperisorbettiin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kolme lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012