Luopumisen tuska ja elämisen onni

Riemua, onnea ja elämän isoja tapahtumia!

Lapsi käveli unenpöpperöisenä vastaan rapuissa, eikä saanut sanaakaan suustaan sanottua. Valtava innostus loisti silmissä ja kädet täristen tyttö piteli jotain pientä käsissään. Kunnes sai lopulta innostuksen keskeltä ison uutisen kerrottua; "Kuului vain klonks ja sitten se tippui, se hammmas tippui vaikka oon vasta viisi". Kaappasin tytön syliin ja onnittelin, ilmassa oli suuremmankin juhlan tuntua!

Toinen hyppi riemusta kiljahdellen ja juoksi kertomaan uutisen koko muullekin perheelle.  Niin, olihan se meille vanhemmillekin jonkunlainen järkytys, johon ei ollut osannut varautua. Hammashan se vaan on, mutta muistuttaa pelottavasti ajan kulusta ja juoksusta. Muistuttaa siitä, kuinka niitä ensimmäisiä hampaita odotettiin suurella jännityksellä ja nyt ne jo lähtevät kohinalla. Kuinka se huominen on jo kulman takana, vaikkei sitä millään lailla odottaisikaan.

Tavallaan pieni luopumisen tuska viilsi lävitse, vaikka mieletön onni ja tyytyväisyys olikin päälimmäisenä mielessä. Siinä se pieni harvahammas hymyili multasäkkien päällä puutarhahommissa, rakkaudella ja lämmöllä kasvatettu. Toivottavasti se osaa ja jaksaa kantaa itseään kovissakin myrskyissä, eikä taivu pieneen tuulenpuuskaan.

Kantaa tuon hymynsä läpi elämän ja loistaa niin kuin hangon aurinko, vaikka kaikki hampaat lähtisivätkin vielä jonain päivänä suusta!

Psst. tehtiin me jotain puutarhahommiakin yhdessä, toivotaan että nuo tänä vuonna kasvaisivat edes jonkunlaisiksi ja saataisiin jotain pureskeltavaa myös ruokapöytään..