
Aina ei ole aikaa panostaa leivontaan tuntitolkulla, mutta silti olisi ihana tehdä jotain itsetehtyä juhlapöytään. Tämän nopean pääsiäiskakun salaisuus on pakastealtaan valmiit mutakakkupohjat. Toki kakun pohjat voi leipoa myös itse halutessaan, mutta todella herkullisen kakun saa aikaan myös kaupan valmiita käyttämällä. Koristeina käytettiin tällä kertaa toffeesuklaarakeita, kindereitä ja M&M:n söpöjä pääsiäiskarkkeja. Tämä kakku on tehty jo yhden kerran aikaisemmin babyshowereille. Silloin koristeena käytettiin marenkeja ja mustikoita- katso kuvat täältä.
Tarvitset
- 3 kpl mutakakkupohjaa (ohjeen kakussa Lidlin)
Suklaamoussetäyte:
- 400 g tummaa suklaata
- 4 dl kermaa
Koristeet:
- 200 g tummaa suklaata
- 2 kpl kinder
- suklaarakeita tai pääsiäisen karkkeja
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman ja sekoita kermavaahdon joukkoon. Lusikoi puolet suklaakermatäytteestä ensimmäisen pohjan päälle. Laita toinen kakkupohja ja lusikoi loput täytteet kakun sisälle. Paina mutakakkuja niin, että täyte hieman pursuaa yli. Tasoita mousse reunoja pitkin veitsen avulla.
Ohjeen kakkuun käytin Lidlin pakastemutakakkuja. Väliin vatkasin 4 dl kermaa, johon sulatin 400 g tummaa suklaata. Lusikoin puolet suklaamoussesta ensimmäiseen kerrokseen ja puolet toiseen väliin. Tasoitin täytteen painamalla mutakakkuja hieman toisiaan vasten. Reunojen yli tulevat mousset tasoitin veitsellä kakkua vasten.
Sulata kuorrutteen suklaa vesihauteessa, lisää joukkoon 1rkl voita, jos haluat suklaaseen hieman kiiltoa. Kaada sulanut suklaa kakun päälle. Anna valua hieman reunojen yli, voit avustaa veitsellä hieman. Anna jähmettyä jääkaapissa ja koristele lopuksi karkeilla ja suklaamunilla.
Katso myös resepti kinuskin ystävän överikakkuun.