
Elämä on kovin kiireistä kolmen lapsen perheessä ja keskeytyksiä päivässä tulee useita. Kännykkä pirisee ja oma ajatus harhailee. Metsä, luonto ja vaeltaminen ovat parasta vastapainoa kaikelle arkiselle kiireelle. Usein pienen metsäretken jälkeen ajatukset ovat selkeämmät ja mieli virkeämpi. Varsinkin tällaisten luontokokemusten jälkeen. Maisemat Getavuorella ja merkittyjen polkujen varrella ovat unohtumattoman kauniit ja pysäyttävät. Tällä kertaa meillä olivaelluksella mukana perheen pienin yksivuotias. Pienin tuntui viihtyvän niin hyvin selkärinkassa, että nukahti lopulta pieneen keinuntaan.
Getavuorella on mahdollista mennä useita eri pituisia vaelluksia merelle asti. Jokaiselle löytyy varmasti omanlainen reitti ja poluilla riittää nähtävää vaikka koko päiväksi. Alueelle on tehty lapsille sopiva 1 km pituinen vaellusreitti, jonka varrella riittää paljon tutkittavaa perheen pienimmillekin seikkailijoille. Reitin varrella on pieniä tarinoita ja kysymyksiä lapsille. Käppyrämäntyjen ja kivenlohkareiden väleistä kulkevat polut muodostavat suuren seikkailuradan lapsille. Tällä reitillä pääsee jo hyvin Getavuoren tunnelmaan ja kokemaan jylhän kauniit maisemat.
Koska meillä oli retkellä mukana pieni lapsi, ei uskallettu lähteä kaikista pisimmälle vaellukselle. Huipulta lähtee mm. pidempi 5 km vaelluslenkki, joka on suhteellisen vaativa korkeuserojen takia. Tuo vaellusreitti on kuljettu joskus kahdestaan. Reitti johtaa kallioiden luolille, kivipuistoon ja luonnon omien "amfiteattereiden" äärille.
Getan jylhällä vuorella on aivan omanlainen luonto verrattuna muuhun Ahvenanmaahan. Tänne mennessään kannattaa varata kunnolla aikaa. Mikäli patikointi ei innosta, Getavuoren huipulle pääsee myös autolla ajaen. Huipulla on kahvila sekä ravintola, jonka aukioloajat voi tarkistaa täältä.