
Oi nam, nyt niitä taas saa- nimittäin uusia perunoita! Sain käsiini myös upean Glorian ruoka & viini 100 parasta- reseptikirjan ja näistä ohjeista ei yksikään ole vielä pettänyt. Juhannukseksi tehdään uusista perunoista lämmin salaatti muiden ruokien lisäksi.
Reseptit kirjasta; Glorian ruoka & viini 100 parasta
Lämmin sieni-perunasalaatti
- 500 kg kiinteitä perunoita
- 1 pieni kukkakaali
- 5 dl kanttarelleja
- 1 rkl oliiviöljyä
- 3 dl rucolaa
Kastike
- 2 kevätsipulia
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- 1 tl sormisuolaa
- 1/4 tl valkopippuria myllystä
- 3/4 dl oliiviöljyä
- 1 rkl karkeaa dijonsinappia
- 1 tl juoksevaa hunajaa
Kuori perunat tai raaputa uudet perunat puhtaiksi. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Irrota kukkakaali pieniksi nupuiksi. Keitä kukkakaalia muutama minuutti. Tee kastike. Viipaloi kevätsipuli varsineen ja laita se etikan, suolan ja pippurin kanssa kulhoon. Anna maustua 5 minuuttia. Lisää sinappi, hunaja ja öljy. Puhdista ja paloittele sienet. Paahda niitä kuumassa pannussa, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää 1 rkl öljyä, mausta kevyesti sormisuolalla ja valkopippurilla. Lisää paloitellut, keitetyt perunat ja kukkakaalit pannuun. Sekoita ja kuumenna hetki. Laita perunasalaatti tarjoilukulhoon. Sekoita kastike ja lisää rucola.
Juhannusta juhlitaan Ahvenanmaalla ja paikalla on myös kasvissyöjiä, joten testattiin punajuuripihvejä ja jogurtti-tahinikastiketta. Punajuuripihvit sopi täydellisesti perunasalaatin kanssa ja näitä tehdään varmasti kotonakin uudelleen. Pihvit oli myös nopeita tehdä ja pistaasipähkinät & granaattiomenan siemenet kruunasivat herkun.
Lähi-idän pikapihvit
- 400 g punajuurta
- 200 g kiinteää perunaa
- 1 pieni sipuli
- 3 kananmunaa
- 2 tl jeeraa jauhettuna
- 1 tl korianterinsiemeniä
- 1 tl kuivattua oreganoa
- 1 tl suolaa
- rypsiöljyä paistamiseen
Jogurtti-tahinikastike
- 1 ruukku lehtipersiljaa tai korianteria
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 rkl tahinitahnaa
- 1 rkl sitruunan mehua
- 1 tl suolaa
- 1/4 tl mustapippuria myllystä
- Lisäksi
- 1 pieni granaattiomena
- 1/2 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
Tee ensin jogurttikastike: hienonna yrtit ja valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki aineet keskenään. Laita kastike jääkaappiin maustumaan. Pyöritä granaattiomenaa työpöydällä ja paina sitä kevyesti, jotta siemenet irtoavat helpommin. Halkaise hedelmä. Irrota siemenet koputtelemalla hedelmänpuolikkaita puukauhalla tai isolla lusikalla syvän kulhon päällä. Mehu on värjäävää, joten pidä hedelmä lähellä kulhon pohjaa, kun irrotat siemenet. Rouhi pähkinät. Kuori punajuuret ja perunat. Raasta ne karkeaksi raasteeksi ja sekoita. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita sipuli raasteiden joukkoon. Lisää kananmunat, mausteet ja suola. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna lettupannu. Laita kuhunkin kulhoon öljyä ja lusikallinen taikinaa. Painele taikina kevyesti pihvin muotoiseksi. Paista pihvit keskilämmöllä, muutama minuutti kummaltakin puolelta. Taikinasta tulee 10-12 pihviä riippuen pihvien paksuudesta. Tarjoa kuumat pihvit jogurtti-tahinikastikkeen kanssa. Lisää kastikkeen päälle granaattiomenan siemeniä ja rouhittuja pistaaseja.
Enää muutama yö juhannukseen!