Herkullinen ja suloinen pupukakku valmistuu muutaman vinkin avulla helposti. Tämä kakku oli mukava tehdä ja koristelussa vain mielikuvitus rajana. Kuvan kakussa olen käyttänyt 10 cm korkeaa ja halkaisijaltaan 20 irtopohjavuokaa, jonka löysin Prismasta.

Kakkupohja

  • 4 kpl kananmunaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon varovasti nostellen.  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan 10 cm korkeaan ja 20 cm leveään irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 35-50 minuuttia. Voit kokeilla ohuella grillivarrastikulla uunissa paistamisen lopuksi onko kakku kypsää ja tarttuuko taikina tikkuun. Anna kakun jäähtyä ja leikkaa se kolmeen osaan terävällä veitsellä.

Täyte

  • 8 dl kermaa
  • 2,5 dl mansikkahilloa
  • vadelmamehua

Vatkaa kerma vaahdoksi. Aseta kakkupohja pyörvälle vadille. Kostuta se mehulla. Täytä kermalla kakkupohjan reunojen ympäriltä ja sisältä hillolla. Täytä kevyesti myös hillon päältä (katso valokuva). Aseta seuraava kerros ja tee samoin uudelleen. Jätä kuorrutukseen 1/3 osa kermasta. Kuorruta kakku isoa lastaa apuna käyttäen joka puolelta kermalla.

Koristelu

  • mustaa, vaaleanpunaista ja valkoista sokerimassaa
  • marenkia
  • suklaarakeita/ karkkeja
  • vaalenapunasia strösseleitä
  • sydämenmuotoiset vaahtokarkit käpäliksi

Valmista korvat, silmät ja ruusut mustasta, vaaleanpunaisesta ja valkoisesta sokerimassasta. Käytä korvien tukena sisällä grillivarrastikkuja (katso kuva). Anna koristeiden jäähtyä viileässä paikassa koviksi. Paina korvat kakun sisään ja asettele silmät paikoilleen. Aseta suklaarae nenä ja vaahtokarkkikäpälät paikoilleen. Lisää lopuksi ruusut, marengit ja strösselit koristeiksi päälle.

Huvikumpu- instagramista voit katsoa pienen videon tekovaiheista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla