KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Huhtikuu on usein mahtavaa aikaa lapissa, sillä aurinko lämmittää jo rinteissä ja lunta on kuitenkin riittämiin. Päästiin muutama viikko sitten pienelle lomamaretkelle Leville ja tutustumaan Break Sokos Hotel Levin huoneisiin ihan rinteiden tuntumassa. Onneksi aurinko muisti meitä toisena laskupäivänä ja seuraavan päivän pieni sumukaan ei rinteestä pois pidellyt. 

Levillä emme olleet aikaisemmin käyneet ja pieni alppikylän oloinen keskus kauppoineen & ravintoloineen yllätti positiivisesti. Lapissa lomaillessa olemme usien vuokranneet mökin ja ajoa mökiltä on riittänyt rinteisiin. Oli mahtavaa päästä suoraan aamupalapöydästä rinteeseen kävellen. Illalla hotellin Kiisa ravintola tarjoili perinteistä lappilaista ruokaa ja alueella riitti muutenkin tekemistä muutamalle päivälle. 

Rinteessä ollessamme istuskelimme välissä kodalla ja laskettelurinteen huipulla Tuikku ravintolassa, josta oli mahtavat näköalat yli kauniin tunturin. Ulkona ja rinteessä oltiin niin paljon kuin mahdollista ja illalla uni maistui paremmin kuin hyvin. Herkullinen ruoka ja lepo tuli tarpeeseen. Illat kului mukavassa hotellihuoneessa saunoen, pötkötellen ja herkutellen. 

Houkuttelin mieheni toisena iltana Saagan Islanninhevostallin järjestämälle vaellukselle ja kokemus oli mahtava. Olimme retkellä kahdestaan ohjaajan kanssa ja en todellakaan olisi uskonut, että päästään lopulta myös laukkaamaan maastossa. Meidän hölskyminen issikoiden selässä näytti varmasti huvittavalta, mutta onneksi matkaa pehmeään lumeen hevosen selästä ei olisi ollut paljon. Kiitos luotettavien Islanninhevosten, onnistuttiin pysymään koko retki ilman tippumisia.

Reissu Leville oli ikimuistoinen. Retken aikana tuli nollattua ajatukset täysin, herkuteltua hyvin ja levättyä kunnolla. Kiitos hotellin, elämä oli suloisen helppoa muutaman päivän. 

Kommentit (3)

00
4/3 | 

Voi ei miten ihana paikka!!! Ollaan kans joskus oltu tuolla suunnalla reissussa. Keväällä on kyllä niin parhaat laskukelit.

JohannaSa
5/3 | 

Kuulostaa ihanalta! Itsekin lähden ensi viikonloppuna Leville. Oikein odotan hotelliöitä ja sitä että saan nukkua! (pienet lapset jää kotiin).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla