
Kun lapset sairastaa ja ulkona paukkuu pakkanen, niin on keksitty sisälle mukavaa puuhaa lasten kanssa. Tämä muovailuvaha tai taikataikina on ihanan pehmoista ja helppoa muotoilla pienenkin lapsen kanssa. Se ei tartu käsiin ja lapset innostuivat tekemään massasta pieniä koruja, herkkuja barbeille ja koristeita. On tehty monta kertaa massasta herkkuja lasten leikkikeittiöön ja tällä kertaa pienin 1,5 vuotiaskin pääsi puuhaan mukaan.
Taikataikina muovailuvaha
- 3 dl jauhoja
- 1½ dl suolaa
- 1½ dl vettä
- loraus ruokaöljyä
Sekoita keskenään jauhot ja suola. Värjäämiseen voi käyttää elintarvikevärejä tai luonnon väriaineita kuten mustikkaa tai kaakaojauhoja. Lisää vesi ja ruokaöljy. Jos taikina murenee, lisää vettä. Elintarvikevärin voit lisätä veden joukkoon värjäämisen helpottamiseksi. Liian löysä taikina tarvitsee lisää jauhoja.
Valmiin koristeen voi kuivattaa leivinpaperin päällä tai uunissa kovaksi. Paista valmiita taikataikinapullia 120-asteisessa uunissa leivinpaperin päällä tunnista kahteen riippuen työn paksuudesta. Kuivuneen koristeen voi myös maalata akryyliväreillä ja koristella vaikkapa kahvipuruilla, leivinjauheella, myslillä tai muilla syötävillä jauhoilla.
Katso ohje itsetehtyyn taikahiekkaan.
Heips, käykös tähän ihan perusvehnäjauho?