
Omenaa on tänä vuonna niin paljon, että oli loihdittavana viikonloppun kunniaksi ja retkelle Kiviniityn Kotieläinpuistoon omenapiirakkaa! Rakastan vastaleivotun omenapiirakan tuoksua ja lämmintä omenapiirakan palaa vaniljakastikkeen kanssa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä tuota herkkua, mutta tässä meidän yksi suosikkiresepteistä. Turkkilainen jogurtti ja tuorejuusto tuovat sopivasti omenapiirakkaan makeutta.
Huvikummun omenapiirakka
- 100 g margariinia
- 1/2 dl sokeria
- 1dl kaurahiutaleita
- 2 dl jauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl kanelia
Täyte:
- 5 isoa tai n.10 pientä omenaa pilkottuna
- 2 dl turkkilainen jogurtti
- 2 dl tuorejuustoa
- 2 kananmunaa
- kanelia & sokeria maun mukaan.
Sekoita pehmeään margariiniin sokeri. Sekoita keskenään kaurahiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Yhdistä jauhoseos margariiniseokseen. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan. Sekoita muut täyteaineet keskenään ja kaada piirakkapohjan päälle. Viipaloi omenat siivuiksi ja lado siivut kukan muotoon reunalta aloittaen. Paista 150 asteessa n.40 min.
Katso ohje myös omenaisiin ruusupulliin täältä.
Tätä meillä tehdään tänään, kiitos!
Miksi ohjeessa ei sanota, että pohjaa on paistettu ennen täytteen lisäämistä? Selvästi näkee, että näin on tehty. Kauanko?
Ohjeessa ei lue niin, koska pohjaa ei ole paistettu etukäteen! :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kuvasta kyllä selkeästi näkyy, että pohjan reunat ovat jo paistuneet ruskeiksi siinä vaiheessa kun omenoita vasta asetellaan. Pohjan esipaisto onkin järkevää kun täyte on nestemäinen. Olisi vain erittäin lukijaystävällistä kirjoittaa paisto-ohjeet tarkasti. Varmaan n. 10-15 min esipaisto riittää?
Se on kanelia, niin kuin tuolta myöhemmistä kommenteista selviää! :D
Millä tasolla uunissa paistoit piirakan? Keski- vai alatasolla? Pohjastani tuli ihan erinäköinen kuin kuvissasi eikä piirakan pintakaan ole läheskään yhtä ruskettunut kuin omasi. Pohjasta tuli siis tooooooosi hauras, palaa ei saa otettua etteikö olis iha murusina koko pala :/
Alatasolla paistoin tämän piirakan.
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Mihin tuo 2tl kanelia tulee? Pohjan taikinaan?
Ripottelin kanelia pohjan taikinaan ja myös omenalohkojen päälle. Meillä tykätään kovasti kanelista, joten sitä laitettiin reilusti. :D Makuasia toki!
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Yleensä haku pitkittyy, mutta tämä osui asian ytimeen ja eikun hommiin ja kerron sitten tuloksesta ja vieraiden kommenteista! kiitos ohjeesta!
Tein tämän omenapiirakan tarkasti ohjeen mukaan - ja tuloksena oli katasrtofaalinen mössö. Pohja pitää ilmeisesti esipaistaa ihan kunnolla, olisihan tuo nyt pitänyt tietysti arvatakin. Ja paistolämpötilan pitää olla 200 C eikä 150 C, se jäi ihan raa´aksi. Jos tuota ohjettaa muuttaa niin, että vähentää kaurahiutaleiden määrää ja lisää vehnäjauhojen määrää, saattaa piirakka joskus onnistuakin. Pohja esiåaistettuna. M.L.
Voi harmi, jos piirakkasi epäonnistui. Luultavasti tuo kanelin ripottelu lisäksi piirakan pinnalle saa näyttämään, että sitä olisi paistettu etukäteen, mutta ei ole. Riippuu myös toki uunista paistolämpötila. Meidän kiertoilmauunilla tuo 150 c oli tälle piirakalle oiva paistolämpötila.
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Ai kiertoilmalla paistoit? Mikset maininnut ohjeessa, sehän muuttaa asiaa olennaisesti!
Aika olennainen tieto tosiaan jäänyt mainitsematta, että kiertoilmauunissa olet tuolla lämpötilalla paistanut. Saa nähdä tuleeko tuosta enää mitään, kun 40 minuutin jälkeen vasta nostin lämpötilaa, kun piirakka ei kypsy.
Onko asteluku todella 150c? Minulla ei meinaa kypsyä ollenkaan...
Todella hyvä ja helppo piirakka, kun ei tarvitse edes vatkata aineksia. Koska jogurtti-juustoseos tuo kosteutta ja pehmeyttä, kylkeen ei tarvita edes vaniljakastiketta. Teini-ikäinen poikakin oli ihan myyty :)
Pohja on selvästi paistettu etukäteen, näkyy kuvasta, jossa omenia vasta ladotaan piirakan päälle. Toivoisin tarkkuutta resepteihin! Jos olet piirakan oikeasti itse leiponut, tiedät myös varmasti esipaistoajan, enkä ymmärrä miksei sitä voi myöntää kun kysytään. Tämänkaltaista vetistä täytettä käytettäessä pohja olisi aina syytä esipaista, muuten se jää raa'aksi. Arvioisin, että 10-15min esipaisto riittää. Toivottavasti tämä kommentti julkaistaan, aiempi ilmeisesti sensuroitiin.
Toki olen piirakan leiponut itse lasten kanssa! :) ja ei ole esipaistettu. Tuo kaneli voi tehdä sen, että näyttää paistetulta. En ollut ehtinyt näitä komentteja lukemaan ja täällähän niitä olikin monta tullut viikonlopun aikana, julkaisin toki kaikki! Toivottavasti onnistut myös piirakassa!
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Minulla ainakin onnistui erinomaisesti ilman esipaistoa. Tein juuri niin kuin ohjeessa ja hyvää tuli!
Miksi ohjeessa lukee turkkilainen jogurtti, vaikka kuvasta näkee sinun käyttäneen kreikkalaista jogurttia?
Totta, kiitos huomiosta! Niin samanlaisia purkkeja ovat. :D Olen käyttänyt yleensä kreikkalaista jogurttia, joten kumpikin kyllä käy!
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Onko paistolämpötila todella 150c? En meinannut saada pohjaa kypsäksi, nostin 50 min paistettuani lämmön 200c ja annoin olla 20 min lisää, tuli hyvä. Muuten erittäin hyvä piirakka!
Mullakin suuria vaikeuksia saada kypsäksi noilla asteilla, mutta selvishän se. Oot käyttänyt kiertoilmauunia. Ne on paljon tehokkaampia jolloin vähempi lämpö/paistoaika riittää.
En yleensä provosoidu, enkä varsinkaan kommentoi vaikka provosoituisin. Mutta nyt kyllä alko kiristää pinnaa nuo 'esipaisto'- kommentit. Ei voi ku hattua nostaa sinnikkyyestä kommentoijalle, mutta löysää hyvä ihminen vähän pipoa ja esipaistele piirakkaasi kaikessa hiljasuuessa. Kaikkeen ihmisillä onki aikaa.
Tsemppiä bloginpitäjälle ja pisteet asiallisista vastauksista! :)