Järjestettiin viime viikonloppuna ystävälle Baby Showerit ja lupasin valmistaa juhliin kakun. Jalka kipsissä leipominen ei ole ollut helppoa, joten sain ystävältä idean tähän superhelppoon kakkuun. En meinannut uskoa, että kakun voi valmistaa 15 minuutissa. Kakku oli niin herkullista, ettei siitä jäänyt murustakaan jäljelle. Koristeiksi sopisi mustikoiden tilalle myös vadelmat.

Kakkuun tulee kolme kaupan valmista mutakakkupohjaa. Ohjeen kakkuun käytin Lidlin pakastemutakakkuja. Väliin vatkasin 4 dl kermaa, johon sulatin 400 g tummaa suklaata. Suklaan sulatin vesihauteessa ja sekoitin varovasti hieman jäähtyneenä kermavaahdon joukkoon. Lusikoin puolet suklaamoussesta ensimmäiseen kerrokseen ja puolet toiseen väliin. Tasoitin täytteen painamalla mutakakkuja hieman toisiaan vasten. Reunojen yli tulevat mousset tasoitin veitsellä kakkua vasten. Päälle sulatin vielä yhden suklaalevyn vesihauteessa, jonka kaadoin kakun päälle. Lopuksi koristelin marengeilla ja pensasmustikoilla.

Mutakakun kanssa sopisi erinomaisesti itsethety jäätelö- katso resepti täältä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla