Juhlien järjestämisessä on muutenkin paljon hommaa, että mietittiin muutama helposti tehtävä herkku uudenvuoden aatoksi.
Tähän jäätelökakkuun on käytetty joulusta jääneet konvehdit ja karkit. Halutessaan kakun täytteeseen sopii erinomaisesti myös piparkakkutaikina. Kakun tekee vartissa ja jätskikakku ollut ainakin meidän perheessä lasten suosikkiherkku. Näyttävän kakusta saa koristelemalla sen kinuskikastikkeella ja suklaamuruilla. Juuri ennen tarjoilua laitettiin kakun koristeeksi myös tähtisädetikku.

Uudenvuoden jäätelökakku

  • 2-3 dl rouhittua suklaakonvehteja ja karkkeja
  • 1/2 dl hasselpähkinöitä
  • 5 dl kuohukermaa
  • 1 pkt kondensoitua maitoa
  • 2 tl vaniljasokeria

kakun marmorointiin valmista kinuskikastiketta

Keksipohja: (n.27 cm irtopohjavuoka)

  • 200 g Digestive-keksejä
  • 150 g voita sulatettuna

Rouhi suklaakonvehdit, karkit ja pähkinät karkeaksi rouheeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kääntele joukkoon kondensoitu maito, vaniljasokeri, suklaakarkit ja pähkinät. Valmista pohja. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Kaada jäätelö keksipohjan päälle vuokaan. Kaada kakun päälle kinuskikastiketta ja marmoroi kuvio vetämällä veitsellä raitoja.  Ripottele vielä päälle rouhittuja suklaa ja karkkimuruja. Anna tekeytyä mielellään yön yli jääkaapissa. Lisää tähtisädetikku kakkuun juuri ennen tarjoilua.

Katso ohje Dumle -jäätelöön.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla