
Tänä vuonna ruska on ollut erityisen kaunis. Puut hehkuvat tuhansissa eri väreissä ja metsä on täynnä ihmeteltävää. Metsässä on jotain lumoavaa ja siellä unohtuu helposti arkiset kiireet. Rapisevat lehtikasat, kumisevat pitkospuut ja huurteessa taipuvat puut. Näissä maisemissa on hyvä olla ja raikas hengittää. Ympärillä sadetta ja auringonpaistetta, eikä mikään kiire mihinkään muualle.
On pakattu monena aamuna lasten kanssa eväät reppuun ja lähdetty kävelemään läheiselle rannalle. Vaikka aina ei jaksaisikaan lähteä, niin lopulta takaisin kotiin on palannut tyytyväiset lapset ja aikuiset posket hehkuvina.
Mummin neuloma myssy ja hanskat on suojanneet hyvin syksyn viimalta. Pienimmän mielestä suurimpia ihmeitä metsässä oli tuhkaa pöllähtävät savusienet ja puista tippuvat lehdet. Veden äärellä voisi istuskella myös laineita tuijotellen vaikka kuinka pitkän tovin.
Metsäretkien lisäksi syyslomalla on käyty Karmivassa Karnevaalissa ja Ruotsissa. Ihanaa viikonloppua. Meidän menoa voit seurata lisää Huvikumpu- instagramista.