Meillä oli pakastimessa vielä viimekesän marjoja, jotka koitan saada syötyä ennen uuden sadon kypsymistä. Kesällä kuuluu herkutella jäätelöä. Jatkuvan sokerihumalan välttämiseksi on ihan hyvä, että pakastimesta löytyy terveellisempiäkin välipaloja. Näitä banaaniherukka jäätelöitä voi herkutella ja antaa lasten herkutella huolella, sillä näihin ei ole lisätty lainkaan ylimääräistä sokeria. 

Herukkajäätelö n. 1l 

Pilko 5 banaania lohkoiksi ja jäädytä pakastimessa muutama tunti. Sekoita blenderissä tai sauvasekoittimella jäiset banaanilohkot ja n.3 dl marjoja. Jäädytä seos pakastimessa kokonaisessa 1 l kulhossa tai kaada massa pieniin mehujäämuotteihin. Näihin ohjeen mehujäihin upotin hieman tavallista enemmän marjoja. Seoksesta tulee pehmeämpää ja jäätelömäisempää riippuen banaanin määrästä- katso lisää kuvia täältä

Katso myös resepti raparperisorbettiin ja minttu-suklaajäätelöön

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa. Huvikummussa asustaa myös remppataitoinen mies, kolme lasta, Lilli-kissa ja Ransu-koira. 

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012