Kaupallinen yhteistyö: Bonusway. Lelulehtien tipahtamisesta postiluukkuun se alkoi. Nimittäin lasten joululahjalistojen tekeminen. Keittiöstä on kuulunut jo jonkin aikaa iloinen puheensorina ja lelulehtien rapina. Lelulehti on jo ihan ryppyiseksi selattu ja täyteen merkkailtu. Ehkä suosituin lehti lasten mielestä ikinä. 

Lopulta kumpikin lapsi saa valita muutaman suosikkinsa ja lista lähetetään hyvissä ajoin korvatunturille. Ja se korvatunturille lähetettävä lista on usein aika pitkä, sillä listaan lisään kummilasten, sukulaisten ja tuttavien joululahjat. Ja koska tontuilla on ikävä kyllä korvatunturilla kiire, täytyy äidin vähän auttaa. 

Inhoan kauppojen ja keskustan joululahjaruuhkassa juoksemista ja olen huomannut, että netissä vertaamalla hintoja voi säästää melkoisesti. Olen jo pitkään ostanut joululahjat käsityötapahtumien lisäksi verkosta. Tarjouksia voi seurata helposti nettikauppojen listoista ja esimerkiksi Bonuswayltä löytyy hyödyllinen lista verkkokauppojen tarjouksista ja alennuskoodeista.

Bonusway toimii hieman samaan tapaan kuin kauppojen bonuskortit, mutta verkossa. Saadaksesi rahaa takaisin verkko-ostoksista sinun tulee vain muistaa kirjautua sisään Bonuswayhyn ja klikata verkkokauppaan Bonuswayn kautta ennen ostosten tekemistä. Palvelun käyttäminen on ilmaista ja kun olet kerännyt rahaa takaisin vähintään 15 euroa, voit pyytää summan siirtämistä pankkitilillesi.

Black Friday on hyvä hetki tehdä edullisia joululahjaostoksia, sillä se on kauppojen joulusesongin avauspäivä ja tarjoukset ovat hyviä. Bonuswayltä löytyy listattuna yli 80 black friday-tarjousta eri verkkokauppoihin- katso lista täältä. Usein tarjoukset jatkuvat kuitenkin pitkälle seuraavaa viikkoa. 

Lapsille olen löytänyt useimmat toivomansa lahjat Lekmeriltä, joka on yksi Bonuswayn 900 mukana olevasta verkkokaupasta. Tilatuista tuotteista saa tarjousten lisäksi kerättyä bonusta omalle pankkitilille. Ja asentamalla selainosan koneelle saa muistutuksen kun vierailee Bonuswayn mukanaolevassa verkkokaupassa. Bonuswayllä on lisäksi uusille käyttäjille tällä hetkellä Black Friday -tarjous- Liity Bonuswayhin kampanjan aikana, saat 10 € lisäbonuksen ensimmäisestä ostoksestasi. Parasta koko hommassa kuitenkin on, kun joululahjat on hyvissä ajoin hankittu ilman turhaa stressiä ja kaupoissa juoksemista. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla