
Sain luettavaksi tämän ihanan Naperosta nautikselijaksi -ruokakirjan ja olemme viikon ajan kokeilleet erilaisia reseptejä kirjan ohjeilla. Koska perheessä on 9kk ikäinen vauva, kaikki sormiruoka-reseptit ovat todella tervetulleita. Kirjan reseptien avulla voi tehdä herkullisia ja terveellisiä ruokia, jotka maistuvat vauvan lisäksi myös vanhemmille lapsille sekä aikuisille.
Resetit ovat ihanan helppoja ja sopivat tavalliseen arkiruokailuun koko perheelle. Ohjeissa käytetään tavallisia ja terveellisiä perusraaka-aineita. Kirjasta löytyy erilaisia reseptejä aamupalasta iltapalaan, herkkuja unohtamatta. Kirjassa on paljon vinkkejä myös sormiruokailun aloittamiseen ja vauvan ravintoon. Viime viikolla kokeiltiin kirjan resepteistä mm. omena-porkkanamuffineja ja banaanilettuja aamupuurosta. Meillä ollaan kovia syömään puuroa ja sitä jää helposti yli aamuisin. Olen monesti tehnyt ylijääneestä puurosta sämpylöitä, mutta varmasti tulevaisuudessa tehdään näitä lettuja useammin.
Letut maistuivat myös perheen vanhemmille lapsille, jotka ovat alkaneet kapinoida puuroa vastaan. Näihin lettuihin "piilotettuna" puuroa ei voinut vastustaa, eikä lapset huomanneet mitään eroa "tavallisiin" lettuihin. Respeti on myös todella yksinkertainen ja helppo valmistaa nopeasti vain muutamasta raaka-aineesta. Täydellinen iltapala ja meidän vauvalle upposi lettu jos toinenkin!
Kiitos kolmelle äidille, intohimoiselle kokkaajalle ja bloggaajalle; Anjalle, Annille ja Minnalle upeasta kirjasta, joka kokoaa parhaat ruokareseptit samojen kansien alle. Kirja tuo valtavasti innostusta ja inspiraatiota omaan ruoanlaittoon. Sain myös yhden kirjan arvottavaksi - osallistu arvontaan täällä.