Kirjoitukset avainsanalla Joulu

Oletko kuullut jo tonttuovesta? Pienestä ovesta, joka kiinnitetään lattianrajaan. Ideana on tuoda lapsille sadunomaista tunnelmaa joulun odotukseen. Ovi taitaa olla tämän vuoden askarteluhitti- sillä erilaisia valmiita ja itsetehtyjä ovia on näkynyt vähän joka puolella. Meilläkin lapset innostuivat tonttuovesta kovin ja sellainen askarreltiin meidän keittiöön.

Tänä vuonna joulukalenterin pikkulahjat tulee ilmestymään oven eteen joka päivä pienessä pussissa. Pusseihin ajattelin piilottaa  pientä tekemistä lapsille. 

Tehtiin meidän tonttuovi valmiista ikean kehyksistä ja jäätelötikuista. Kahvaksi laitettiin puoliksi sahattu puuhelmi. Tämä pieni ovi oli nopea tehdä ja tarvikkeet löytyvät oveen edullisesti. Meillä sattui olemaan nämä kehykset ja tarvikkeet ylimääräisinä kotona. 

Tarvitset; 

  • jäätelötikkuja (esim Tiger) 
  • kehykset
  • erikeeper
  • akryylimaalia
  • sahan

Sahaa ovi sopivan kokoiseksi. Maalaa jäätelötikut ja kehysten takaosa haluamasi värisiksi. Liimaa jäätelötikut kehyksiin. Anna kuivua painon alla. Sahaa kehyslevyyn liimatut jäätelötikut ja levy oikean kokoisiksi. Kiinnitä kaikki yhteen ja kiinnitä seinään. Katso myös video-ohje. 

 
 
Katso myös video-ohje. 
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012

Instagram