Kirjoitukset avainsanalla Jouluaskartelu

Joulukalentereita ei ole koskaan liikaa ainakaan lasten mielestä. Tämän joulukalenterin tekee helposti paperipusseista, jotka ripustetaan naruilla oksaan roikkumaan. Pussin numerot ja materiaalit sain Sinellistä. Pusseihin mahtuu pieniä yllätyksiä ja viestejä. Pienin odottaa jo kovasti, että pääsisi avaamaan ensimmäisen pussin.

Katso myös ohje pupujen joulukalenteriin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime vuosina lapset ovat rakastaneet tonttuovea ja satumaailmaa sen ympärillä. Joulukuun alussa tonttu muuttaa kotiin ja tonttuovi on aseteltu paikalleen. Sen lisäksi päätettiin askarrella pieni puputalo, jonka paperipussiin tonttu voi heittää yöllä yllätyksen. Tänä vuonna meidän lasten joulukalenteri on tässä. Pussissa voi olla myös viesti tontulta ja ehdotus vaikkapa päivän tekemiseen tai askarteluun. Näin saadaan laitettua joulu yhdessä kotiin. Valmiita minitaloja saa ostettua askartelukaupoista (esim. Sinelli.)

Koristeltiin talo jouluiseen asuun eukalyptuksen, havujen, käpyjen ja kanelitankojen avulla. Muotoilin pienen kranssin ja joulukuusen havuista ja rautalangasta. Pienet leivonnaiset askarreltiin fimo-massasta. 

Katso ohje tonttuoveen ja fimo-massa koristeisiin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen pitkään suunnitellut, että pyykkietikkaa olisi ihana kokeilla tehdä itse. Kaverin innostamana tartuttiin vihdoin tuumasta toimeen. Näiden tekeminen oli todella helppoa, edullista ja vaivatonta. Ei mikään vaikea "askartelu", mutta silti niin ihana lahja. Myös lasten myyjäisiin tehtiin samalla muutama pullo. Pyykkietikkaan voi lisätä haluamaansa eteeristä kosmetiikkalaatuista öljyä. Esimerkiksi Frantsilan eteerisiä öljyjä myy moni luontaistuotekauppa. Muut aineet löytyvätkin ruokakaupasta.

Pyykkietikka 0,5 l

  • 4 dl väkiviinaetikka
  • 1 dl vettä
  • 20 tippaa eteeristä öljyä (laventeli)

Ravista ennen käyttöä. Käytä pyykkierikkaa n. 0.5 dl/koneellinen

Pyykkietikan on todettu poistavan pesuainejäämät pyykistä ja pyykkikoneesta. Ensimmäinen koneellinen kannattaa pestä tyhjänä tai koneessa vain rättejä/mattoja. Pyykkietikka kirkastaa värejä, poistaa tahroja, vähentää sähköisyyttä. Pyykkietikka poistaa pyykeistä hajuja mm. savu, home ja rasva. Pyykkien kuivaessa etikan tuoksu haihtuu pyykeistä. Pyykkietikka on ekologinen ja edullisempi vaihtoehto huuhteluaineelle. Se on täysin antiseptinen.

Katso video pyykkietikan valmistukseen.

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Kiitos ihanasta vinkistä! Mahtava myyjäisidea! Mistähän löytäisin noin kauniit lasipullot?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joko saa tehdä pieniä jouluaskarteluita? Kokeiltiin askarrella pieniä sydämiä paperista, sillä sain Sinellistä kokeiluun nahkapaperisuikaleita ja värikkäitä Vivi Gaden paperisuikaleita. Nämä sydämet on helppo tehdä lasten kanssa vaikkapa myyjäisiin tai lahjojen koristeiksi. Pienen harjoittelun ja pähkäilyn jälkeen taittelu onnistui helposti. Nahkapaperi oli hieman vaikeampaa työstää paperiin verrattuna, mutta toki valmiit koristeet ovat myös vahvempia. Suikaleista voi askarrella myös kolmiulotteisia tähtiä ja enkeleitä.

Tein pienen ohjevideon sydämiin, jota seuraamalla taittelu käy helpommin. Huomisesta sunnuntaihin askarrellaan paperitähtiä Käsityömessuilla, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle.
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Instagram