
Herkuttelimme buffetravintolassa, rentouduimme saunassa ja unohdimme arjen kiireet. Yli vuorokauden laivamatka meni yllättävän nopeasti!
Takana rentouttava loma Saksassa ja Finnlinesin laivojen kiireettömyydestä nauttien. Ihastuimme kaikki laivalla matkustamiseen lasten kanssa ja koko yhden vuorokauden pituinen matka Helsingistä Saksaan meni hujauksessa. Tekemistä riitti laivalla paljon buffetissa herkutellen, uiden ja saunoen.
Hytti oli tilava ja televisio ja parisänky iloinen yllätys. Hytistä löytyi myös työpöytä ja suihku. Ikkunalaudalla leikkiessä meni myös pitkä tovi tytöllä ja tylsistymistä varten mukaan pakattu tabletti pysyi melkein koko matkan kiinni merimaisemia ihaillessa. Päästiin myös vierailemaan komentosillalla ja kiikaroimaan itämerta! Tyttö oli haltioissaan. Laivalla maittoi myös uni erittäin hyvin ja saatiin levätä pitkä tovi ennen Saksaan saapumista.
Laivan buffetissa oli monenlaista herkkua. Aamupala, brunssi ja päivällinen olivat todella kattavia ja herkullisia. Ruokaa löytyi kolmesta pitkästä noutopöydästä varmasti jokaiseen makuun. Aikuisille ja lapsille jälkiruokia unohtamatta! Merimaisemia ihaillessa ja herkutellessa taittui matkasta iso tovi.
Herkuttelun lisäksi laivalta löytyi pieni leikkitila, taxfree ja sauna poreammeineen. Sekä pieni kuntosali. Saunan tiloista pääsi kannelle vilvottelemaan, joten uimapuku kannattaa pakata laivalle mukaan! Saunassa käytiinkin monta kertaa ja se oli yksi parhaista ohjelmanumeroista leikkimisen lisäksi.
Levänneenä saavuttiin Travemunden kauniiseen kaupunkiin ja oltiin valmiina tutustumaan Saksaan paremmin autolla. Saksasta löytyy vaikka mitä lapsiperheille suunnattuja kohteita ja ihan Travemunden tuntumassa.
Tällä kertaa meillä oli aikaa vain muutama päivä tutustua Saksaan, joten ei lähdetty pitkälle autokierrokselle. Silti muutamaan päivään mahtui huvipuistossa käyminen, upeassa kylpylässä pulikoiminen herkuttelua unohtamatta. Päästiin myös tutustumaan Lyypekin vanhaan kaupunkiin ja vierailemaan Rerikin kauniilla hiekkarannoilla. Niistä kuvia ja oma juttunsa seuraavaksi! Kiitos Finnlinesille ikimuistoisesta matkasta, näihin kuviin ja tunnelmiin palataan varmasti vielä monet kerrat!
Hei,
Hyvä tämä juttusarja Tallinnan käsityömessuilta, -kaupoista ja vintagemestoista, kiitos.
Mista liikkeestä on tuo eka kuva? Mulla on useampi kuvassa näkyvä oranssi virolainen purkki (osa tekstistä viroksi, osa venäjäksi), mutta ostaisin niitä mieluusti lisää :)
Heippa! Kiva jos jutut ovat tulleet tarpeeseen :) Tuo purkkikuva on Telliskiven kirpputorilta! :)
Kiitos katsauksesta. Tuo Homeart on mun ehdoton lemppari Tallinnassa. Se oli ennen Rotermannin keskuksessa kätevän lähellä satamaa. Eipä nytkään kaukana ole. Nyt kun Granit rantautui Helsinkiin, ovat ne vähän niinkuin kilpailijoita. Taitaa Tallinnassa olla kuitenkin vähän halvempaa, vaiko?