Kirjoitukset avainsanalla Resepti

Näitä lehtikaalisipsejä oli tehtävä viikonlopun herkkuhetkeen ja ilokseni huomasin niiden maistuvan myös lapsille. Ehkä siihen vaikutti myös se, että lapset saivat itse tehdä sipsit. Lehtikaalisipsit valmistuvat kädenkäänteessä ja terveellinen herkku on täydellinen sipsien korvike. Lehtikaalisipsejä voi myös ripotella keiton tai salaatin päälle. 

Tekiessä pitää olla toki tarkkana, että sipsit eivät jää liian raaoiksi tai pala. Suolan lisäksi tai tilalla voi hyvin käyttää haluamiaan yrttejä tai mausteseoksia. Myös sitruunamehua voi sipseihin laittaa hieman. 

Rapeat lehtikaalisipsit

  • 400 g lehtikaalia
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä

Kuumenna uuni 160-asteeseen. Irrota lehdet lehtiruodista sopivan kokoisiksi paloiksi.  Levitä lehtikaali leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suola sekä oliiviöljjy.  Sekoita, jotta maut sekoittuvat lehtikaaliin. Paista uunin alatasolla n. 25 minuuttia. Tarkkaile sipsejä ja sekoita sipsejä muutaman kerran paiston aikana. 

Katso resepti siemennäkkileipään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laskiaispullia on tehtävä aina joka vuosi. Meidän mielestä laskiaispullat pitää täyttää hillolla ja kermalla. Pienenä lisänä tehtiin tänä vuonna pullien sisään kinuskikreemi ja koristeltiin ne Omar -perhosilla. Ihanat pullat tekivät hyvin kauppansa ja näitä tehdään varmasti vielä uudelleen. 

Pullataikina (n 20kpl) 

  • 100 g voita
  • 3 1/2 dl maitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 2tl kardemummaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • n. 5-7 dl vehnäjauhoja

Sulata voi, lisää maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Liota hiiva pieneen tilkkaan n.37 asteiseen maito/voiseokseen. Lisää lopuksi kaikki neste ja kananmuna. Sekoita joukkoon sokeri ja suurin osa vehnäjauhoseoksesta, joihin kardemumma ja suola on sekoitettu. Alusta taikina notkeaksi yleiskoneella. Lisää jauhoja, jos taikina tarttuu sormiin. 

Kinuskimousse

Pehmeä kinuskimousse sopii erinomaisesti laskiaispulliin kerman ja hillon kanssa. Tähän nopeasti valmistettavaan mousseen tarvitsee ainoastaan kuohukermaa ja fariinisokeria. Kinuskiseos kannattaa tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana ja vatkata kuohkeaksi juuri ennen pursotusta. Käytä ehdottomasti kuohukermaa, jotta koostumuksesta tulee oikeanlainen. 

  • 2,5dl kuohukermaa
  • 2dl fariinisokeria

Keitä kerma ja fariinisokeri kattilassa kunnes seos kiehuu. Anna jäähtyä mielellään yön yli, kunnes seos on varmasti jäähtynyt. Vatkaa valmis seos sähkövatkaimella kreemiksi. Sekoita kinuskimousse 2 dl vispatun kuohukerman kanssa ja pursota pullien sisään hillon lisäksi. Koristele pullat tomusokerilla ja Omar -perhosilla. 

Omar -perhoset

Kuori karamellit ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä karkkeja noin 10 sekunttia. Kauli pehmentynyt massa ohueksi levyksi leivinpaperin päällä ja paina perhosleikkurilla kuvio. Käännä siivet ylöspäin ja anna perhosten jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Näiden tekemisessä apuna käytin Heirolin perhosleikkuria.

Katso myös ohje Omar -juustokakkuun

Joulukuun herkutteluiden jälkeen oli käännettävä ruokailutottumuksia taas hieman terveellisempään suuntaan. Tammikuussa moni katsastaa omia elämäntapojaan ja tänä vuonna minäkin hyppäsin tuohon veneeseen mukaan. Olen aina vähän naureskellut tammikuun ruuhkaisille jumppasaleille ja terveyshömpötykselle, sillä yleensä helmikuussa ne kummatkin on jo unohdettu juttu.

Mutta parempi joskus, kun ei milloinkaan ja lupauduin minäkin sokerittomaan tammikuun -haasteeseen mukaan.  Jo viikossa olen huomannut, kuinka paljon sitä tulee herkuteltua ihan huomaamattakin. Vaikea raskaus ja sektio piti pitkään pois jumppasaleilta, mutta nyt puolen vuoden jälkeen ei ole esteitä liikkumisellekaan. 

Vauvalle tehdään paljon soseita ja samalla voi helposti tehdä erilaisia sosekeittoja koko perheelle.  Rakas harrastus leipominen jatkuu varmasti, mutta nyt tammikuun ajan leivotaan hieman terveellisempiä herkkuja.  Siemennäkkileipää olen tehnyt monta kertaa, mutta tämä resepti on paras ja niin helppo. Valmiita siemensekoitus -pusseja, pellavansiemenrouhetta ja maissijauhoja löytyy aina kaapista tätä näkkileipää varten. Reseptissä siemeniä, vettä ja maissijauhoja tulee saman verran. 

Pellillinen siemennäkkileipää 

  • 2 ½ dl maissijauhoja
  • 2 ½ dl siemeniä (valmis siemensekoituspussi tai auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä, pinjansiemeniä, seesaminsiemeniä).
  • 2½ dl kiehuvaa vettä
  • ½ dl öljyä
  • sormisuolaa  

Lämmitä uuni 150°C (kiertoilma). Sekoita jauhot ja siemenet kulhossa. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. Laita käsi muovipussin sisään ja tasoita massa mahdollisimman ohueksi pellille. Sirottele taikinan päälle sormisuola ja paista uunin keskitasolla n. 1 h. Anna näkkileivän jäähtyä ja leikkaa sopiviksi paloiksi. 

Fudge kuuluu ehdottomasti tämän perheen suosikkimakeisiin ja itsetehtynä se on entistä parempaa. Nämä herkut tekee myös nopeaa. Kardemumman tilalle voi laittaa halutessaan vaikkapa vaniliinisokeria. Myös toffeeta, omar-rockyroadia ja maapähkinävoifudgea tehtiin joulun aikaan. 

Tämä ohje on meidän yhdestä suosikkireseptikirjasta; Itse tehdyt lahjat 100 ohjetta (Alison Walker). 

Kahvi-kardemummafudge valmistus 20 min, keittoaika 30 min, n. 35 kpl

  • 8 1/4 dl sokeria
  • 1 3/4 dl vettä
  • 1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
  • 100 g voita
  • 2 tl pikakahvijauhetta & 1 rkl kuumaa vettä
  • 1 tl jauhettua kardemummaa

voitele 13 x 18 cm:n tarttumaton vuoka voilla. Valuta kylmää vettä tiskialtaaseen tai isoon vatiin. Lämmitä kaikkia aineksia kardemummarouhetta lukuun ottamatta paksupohjaisessa kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on täysin liuennut. Varmista, että kaikki sokerikiteet ovat sulaneet, muuten fudgesta ei tule sileää. Pyyhi kattilan reunoja veteen kostutetulla pullasudila. Jos reunoille jää vähänkin kiteitä, ne voivat kiteyttää koko seoksen. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä, kunnes se on 116-asteista (pehmeä palloaste). Ellei sinulla ole sokerilämpömittaria, pudota teelusikallinen kylmään veteen. Kun poimit massan vedestä, siitä pitäisi muodostua pehmeä pallo, joka latistuu muutamassa sekunnissa. Kasta kattila pohja heti kylmään veteen, jotta kiehuminen loppuu. Siirrä kattila työtasolle ja anna seistä pari minuuttia. Sekoita sitten kardemummajauhe joukkoon puulusikalla. Jatka sekoittamista, kunnes massa alkaa muuttua rakeiseksi ja jäykistyä (tunnet koostumuksen puulusikkaa vasten), ja kaada sitten se voideltuun vuokaan. Kun massa on lämmintä, viillä sen pinta neliöiksi. Kun massa on täysin jäähtynyt, leikkaa se neliöiksi. Kahvi-kardemummafudge säilyy kuukauden tiiviissä rasiassa kerrokset voipaperilla eroteltuina.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014