Kirjoitukset avainsanalla DIY

Pahvilaatikko voi joskus olla se kaikista suosituin lelu leikeissä, eikä sen tekemiseen vaadita paljon. Tehtiin lasten kanssa syksymmällä pahvilaatikko telkkari ja pyykinpesukone, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä siitä lähtien. Ohje oli myös joulukuussa Meidän Perhe -lehdessä ja luettavissa täällä. Lapsilla mielikuvitus pääsee valloilleen ja omia telkkariohjelmia on ollut hauska seurata. Toinen vaihtaa välillä leikisti kaukosäätimestä "ohjelmaa".

  • Hahmottele isoon pahvilaatikkoon lyijykynällä televisioruutu ja säätimien paikat tai pyykinpesukoneen täyttöaukko.
  • Leikkaa tarvittavat aukot: televisioon ruudun paikka ja pesukoneen täyttöluukku. Parhaita työkaluja leikkaamiseen ovat hienoteräinen rautasaha tai terävä mattopuukko. Leikkuutyöt ovat aikuisen heiniä.
  • Tee säätimet joko piirtämällä tai vaikkapa pahvista leikkaamalla. Lapset voivat ideoida, koristella ja liimata säätimiä.
  • Kiinnitä televisioon antenni. Se voi olla melkein mikä tahansa rakennelma, vaikkapa piippurassi. Vain mielikuvitus on rajana.
  • Viimeistele valmis televisio tai pyykinpesukone tusseilla tai maaleilla värittämällä. Lapsille vapaat kädet!

Pahvilaatikon voi koristella ihan mielensä mukaan ja kannattaakin hyödyntää kaikki ylimääräinen kotoa löytyvä. Narunpätkästä saa vaikkapa hauskan "johdon". Katso ideoita lastenhuoneeseen täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pakkaspäivien iloksi puhalleltiin lomalaisten kanssa saippuakuplia ulkona. Näiden jäätymiseen tarvitaan n. -10-20:tä pakkasastetta. Myös aurinkoinen ja tyyni ilma on eduksi. Kokeiltiin puhaltaa kuplia "tavallisella" kaupasta ostetulla saippuakupla -seoksella ja omatekoisella. Kummatkin toimivat tämän päivän pakkasilla mainiosti. Katos suojasi myös hieman tuulelta. 

Salaisuus kestävissä saippuakuplissa on apteekista saatava glyseroli tai jauhemainen tapettiliisteri. Kokeiltiin glyserolin sijasta käyttää tässä seoksessa jauhelmaista tapettiliisteriä ja se toimi yhtä hyvin. Myös kaupan valmiilla saippuakupla -seoksella sai puhalleltua jäätyviä, mutta pienempiä kuplia. Mikäli sääolosuhteet on suotuisat. Katso ohje glyserolista tehtyyn seokseen täältä.

Tarvitset: 

  • 3 litraa vettä
  • 6,5 dl sokeria
  • 1 dl jauheliisteriä
  • fairya (puoli pulloa) n. 375 ml

Lämmitä vettä hiukan ja sulata sokeri veteen. Jäädytä vesi käden lämpöiseksi ja lisää liisteri koko ajan sekoittaen. Kun liisteri on sekoittunut, lisää fairy koko ajan hämmentäen. Anna tekeytyä yön yli suljetussa ämpärissä tai kannellisessa kattilassa. Mitä enemmän käytät sokeria ja tapettiliisteriä, sitä painavampia ja kestävämpiä kuplista tulee. 

Puhalla varovasti. Harjoitus tekee mestarin. Jos ei ole valmista puhallinta jäänyt kesästä, puhaltimen voi toki tehdä myös rautalangasta, vanhasta henkarista tai vaikkapa sulkapallomailasta, katso lisää täältä. Tänä vuonna puhaltimena toimi erinomaisesti Tupperwaren -vispilä. :D 

 

Video, jonka Anni Lehto (@huvikumpu) julkaisi

Saippuakuplat näyttävät kauniilta jäätyessään. Katso ohje myös ilmapalloihin tehtyihin jäälyhtyihin täältä. 

Tampereen Kädentaidot -messuilla törmäsin näihin suloisiin perhoskoruihin. Käsityömessuilla nähtävässä mallissa perhoskoruun oli kiinnitetty paketin kaikki perhoset, mutta päättiin tehdä omanlainen versio.

Ensimmäistä kertaa kokeilin jääkristalligeeliä korujen tekemiseen. Jääkristalligeeli sopii kaikenlaisille pinnoille mm. lasi, metalli, muovi, puu, savi ja kivi. Jääkristalligeelillä saa tehtyä myös kauniita pintoja lasimaljakoihin ja lyhtyihin- katso ideakuvia täältä. 

Perhoskoru

Tarvikkeet:

  • 1 paketti Kevättä ilmassa -perhosia (sis. kaksipuoleinen Naturally from Finland -kuviopaperi ja 6 arkkia hienokaiverrettuja perhostarroja). Katso tuotetiedot täältä, klik. 
  • Viimeistelyyn jääkristalligeeliä ja hopeisia tai haluamasi väristä hilettä. Katso tuotetiedot täältä, klik. 
  • Tee näin; Liimaa kaksi perhostarraa vastakkain paperiin, niin että paperi jää perhostarrojen väliin. Leikkaa perhonen ääriviivoja myöden irti. Koristele perhosten siivet molemmilta puolilta ohuelti jääkristalligeelillä ja ripottele kosteaan geeliin hileitä. Jätä hopeiset ääriviivat paljaaksi. Kokoa perhoskoru haluamallasi tavalla. 

Tämän perhoskorun osasi tehdä jopa meidän kuusivuotias. Muutama näistä meneekin tytön ystäville joululahjoiksi. 

Katso ohje myös perhosheijastimiin täältä. 

Joulu lähestyy vauhdilla ja on tehty muutamia koristeita valmiiksi kotiin ja joulupöytään. Suolalyhtyjä askarreltiin uudestaan tänä vuonna läpinäkyviin tuikkukippoihin. Suola hurruttaa lasin muutamassa päivässä ja sitä oli hauska ja ihmeellinen seurata lasten mielestä. Uskomattoman kaunis pinta lyhtyihin tuleekin suolan ja veden avulla- katso ohje täältä.

Joulukuusen koristeet on tehty pääosin itse soodataikinasta ja paperista. Muutaman Weisten -koristeen lapset sai valita itse kaupasta. Nämä suloiset keijut ja bellerinat sopii hyvin soodataikina -koristeiden, timanttihimmeleiden ja paperisten lumihiutaleiden kanssa. Itse löysin kauniit paperista tehdyt Kotivalo -valosarjan 8e hintaan K-Citymarketista. Vähän samanlaista olin ajatellut taitella paperista itse. 

Katso ohje timanttihimmeliin täältä. 

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014