Kirjoitukset avainsanalla Resepti

Meidän 8-vuotias on innostunut kovasti leipomisesta ja halusi leipoa jotain herkullista. Tutkittiin reseptikirjoja yhdessä ja päätettiin yhdistää muutama suosikkiresepti. Jauhoton mutakakku ja suolakinuski sopivat täydellisesti yhteen. 8-vuotias osasi leipoa kakun alusta loppuun itse lukuun ottamatta valkuaisen ja keltuaisen erottelua. Jos viikonloppuna herkkuhammasta kolottaa, tämä kakku vie varmasti makeannälän!

Suklaakakku

  • 250 g tummaa suklaata
  • 150 g Valio voita
  • 1 tl espressojauhetta
  • 4 kananmunaa
  • ½ dl fariinisokeria

pingota n. 23 cm:n irtopohjavuokan pohja ja reunat leivinpaperilla. Sulata suklaa ja voi mikrossa tai kattilassa liedellä. Lisää pikakahvijauhe ja sekoita suklaa, voi ja kahvijauhe yhteen. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset suklaaseokseen. Vaahdota valkuaiset kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahdotuksen aikana. Vaahto on valmista, kun se pysyy paikallaan kattilassa sitä alaspäin kallistaessa. Nostele valkuaisvaahto suklaaseoksen joukkoon. Kaada massa vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa n. 20 min. Anna jäähtyä ja valmista kaukun kuorrute.

Kuorrute

  • 2 dl fariinisokeria 
  • 2 dl kuohukermaa
  • 25 g voita 
  • 0,5 tl suolaa

Keitä sokeria ja kermaa noin 20 minuuttia ahkerasti sekoitellen. Tiputa kinuskista pisara kylmään veteen. Jos pisara pitää muotonsa eikä leviä, on kinuski valmista. Anna jäähtyä pari minuuttia ja sekoita joukkoon voi ja suola. Levitä kinuski piirakan päälle.  Anna jäähtyä ennen leikkaamista. Säilytä jääkaapissa.

Katso myös resepti kinuskikakkuun.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Porkkanakakku on koko perheen suosikkileivonnainen. Yhdistettynä juustokakkuun herkusta tulee aivan täydellinen. Kakkua on tehtävä aina syksyllä ja monesti myös lapset ovat toivoneet juuri tätä kakkua omille synttäreilleen. Kakku ei kauaa meillä jääkaapissa säily. Ensimmäistä kertaa tehtiin kakku pyöreään irtokakkuvuokaan ja mielestäni siitä tuli kaunis. 

Alkuperäinen ohje- Soppa.fi

Porkkana-juustokakku

Juustokakkutaikina

  • 300g maustamatonta tuorejuustoa
  • 150g ranskankermaa
  • 2 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1½ rkl vehnäjauhoja

Porkkanakakkutaikina

  • 2–3 porkkanaa (250 g, noin 3 dl raasteena)
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 2 munaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl pekaanipähkinöitä veitsellä rouhittuna
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 2 tl kardemummaa
  • ¾ tl suolaa

Kuorrutus

  • 100g pehmeää voita
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3 dl tomusokeria

Työvaiheet

Yhdistä kaikki juustokakkutaikinan ainekset kulhossa, sekoita tasaiseksi. Jätä odottamaan. Kuori ja raasta porkkanat hienolla terällä. Lisää raasteeseen rypsiöljy ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi. Yhdistä porkkanakakkutaikinan kuivat aineet keskenään ja kaada porkkanaseoksen joukkoon. Sekoita taikinaksi. Voitele pyöreä 27 cm juustokakkuvuoka voilla tai vuoraa se leivinpaperilla. Tasoita pohjalle puolet porkkanakakkutaikinasta. Kaada päälle puolet juustokakkumassasta. Nostele loput porkkanakakkutaikinasta päälle nokareina. Kaada pinnalle loput juustokakkumassasta. Paista 175-asteisessa uunissa 40–50 minuuttia, kunnes kakku tuntuu kiinteältä. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri paksuksi seokseksi sähkövatkaimella. Levitä kuorrute kakun päälle.

Pienin yksivuotias koittaa kurkkia keittiön tasoille ja löytää herkkuja - muutaman kerran hän on näissä aikeissa onnistunutkin jo!

Katso myös resepti omena-juustokakkuun.

Kommentit (2)

TT
1/2 | 

Mä ihastelin tota teidän keittiötä. Katsotaan jos pääsis muuttamaan, sitten täytyisi katsoa miten kellertävän parketin saisi tän väriseksi, jos saa...

Janiina
2/2 | 

Aivan ihana ohje ja kuvat! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viikonloppuna juhlittiin 35v syntymäpäiviäni. Mies ilmoitti, että voisi leipoa synttäreilleni kakun. Perjantaina ilalla keittiöstä kantautui ihana juustokakun tuoksu ja ajattelin, että kaikki on hallinnassa. Juustokakun pohja oli kuulemma todella helppo ja nopea tehdä. Vähän ajan päästä keittiöstä kuului kuitenkin pientä puhinaa ja pieni pyyntö "voisitko sittenkin tulla apuun.." Menin keittiöön ja nauratti. Toinen pyöritteli omenaruusuja sormet kipeinä. Yhdessä sitten nääpersimme ruusut puolessa tunnissa loppuun. Lopputulos oli kyllä upea, mutta kiireisen leipurin suosittelen koristelemaan kakun ihan tavallisilla omenaviipaleilla.

Alkuperäinen ohje tähän omenajuustokakkuun löytyi Soppa.fi sivustolta täältä. Koska meille oli tulossa monta juhlimaan, tehtiin kakku kaksinkertaisena ja isompaan vuokaan. Laitettiin puolukkahillon tilalle itsetehtyä omenahilloa. Täytteeseen lisättiin myös kanelia. Perinteisen digestive -pohjan sijaan tässä juustokakussa on kaurahiutalepohja, joka mielestäni sopii hyvin omenoiden makuun. Valkosuklaamurut olisi varmasti myös ihana lisä täytteeseen.

Omenajuustokakku

Ainekset

  • 100 g voita
  • 3 ½ dl kaurahiutaleita
  • ½ dl sokeria
  • 2 rkl perunajauhoja

Täyte

  • 2 pkt maustamatonta tuorejuustoa (400 g)
  • 1 prk ranskankermaa (125 g, ei kevyttä)
  • 3 munaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl jauhettua kardemummaa
  • kanelia
  • 1 dl puolukkasurvosta tai omenahilloa

Koristeet

  • 4-5 isoa punaista omenaa
  • 1 l vettä
  • 3/4 dl sokeria

Työvaiheet

Sulata voi ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet, sokeri ja perunajauhot. Painele seos leivinpaperilla vuoratun, reunoiltaan voidellun irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia. Vatkaa tuorejuusto, ranskankerma, munat, sokeri ja kardemumma sekaisin. Kaada seos esipaistetulle pohjalle. Ripottele puolukkasurvos pieniksi nokareiksi juustoseokseen. Jatka juustokakun paistamista 45 minuuttia uunin alatasolla. Huuhdo omenat mutta älä kuori niitä. Viipaloi omenat aivan ohuiksi, puolikuun muotoisiksi siivuiksi. Poista kota. Keitä viipaleita sokerivedessä noin minuutti. Nosta siivut valumaan lävikköön. Kieputa ruusut: tee ruusun sisäosan pieni nuppu rullaamalla yksi omenaviipale. Kääri nupun ympärille lisää viipaleita terälehdiksi. Laita valmiit ruusut odottamaan leikkuulaudalle. Ota kakku uunista ja nostele ruusuja kauttaaltaan kakun pinnalle. Paista kakkua vielä 10 minuuttia. Anna kakun jähmettyä vuoassa ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa pari tuntia tai seuraavaan päivään. Irrota vuoan reuna, auta tarvittaessa veitsellä. Valuta halutessasi pinnalle hieman juoksevaa hunajaa.

Katso ohje Huvikummun -omenapiirakkaan ja omenaisiin ruusupulliin.

Kesällä on ollut parasta lasten kanssa leipominen. Suositaan juustokakkuja, joissa ei tarvitse käyttää liivatetta tai uunia. Nämä kakut on ihanan helppoja tehdä lasten kanssa vaikka mökillä. Lopuksi ennen tarjoilua on lapset saaneet koristella kakun mansikoilla tai marjoilla. Tämä resepti on älyttömän nopea tehdä. Tässä edellisessä Domino-kakussa käytettiin täytteessä myös suklaata ja rahkaa – katso ohje täältä.

Domino-kakku

Pohja:

  • 175g Dominoita (1 keksipaketti)
  • 50g voita

Täyte:

  • 4 dl vispikermaa
  • 400 g sitruuna tuorejuustoa
  • n. 100 g dominoita

Koristelu:

  • Mansikoita
  • Kermavaahtoa
  • 6 domino keksiä

Murskaa keksit blenderissä ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele 19 cm irtopohjavuoan pohjalle. Valmista täyte; Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto seokseen. Ota toisesta keksipaketista 6 Domino-keksiä erikseen koristeluun. Murskaa loput n.100 g Domino-keksejä ja sekoita ne kermatuorejuusto seokseen. Kaada täyte pohjan päälle. Koristelu; Paina loput 6 Dominoa kakun sisään puoliksi. Koristele myös mansikoilla ja kermavaahdolla.

Katso ohje myös kinuskiseen kinderjuustokakkuun.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014