Kirjoitukset avainsanalla blogiyhteistyö

Uusia makuja, herkkuja ja rentoa tunnelmaa

Kun käännyimme Umami ravintolan porteista sisään, näky oli upea ja talo kutsui herkuttelemaan. Lapset toivotettiin kuistilla jo erityisellä tavalla tervetulleiksi ja he saivat Umamin tapaan oman ruokalistan ja pienen väritystehtävän. Pääsimme leikkihuoneen viereiseen pöytään istumaan, joten saimme rauhassa tutkia ruokalistaa. Ja nyt kyseessä ei ole minkään sortin mainospuhe, vaan yksinkertaisuudessaan tuo ruoka oli yksi elämäni parhaimmista mitä olen koskaan syönyt. Umami sijaitsee kauempana keskustasta, mutta jos suuntana on vaikkapa talvisinkin auki oleva eläintarha, kannattaa tänne ehdottomasti pistäytyä. Ravintolan intohimona on tehdä ruokaa puhtaista raaka-aineista ja vain kauden parhaista tuotteista. Ravintola toimiikin yhteistyössä paikallisten raaka-ainetuottajien kanssa ja ruokien maut on upeasti yhdistelty. Myös juomat olivat erityisen tarkoin valittu ja itse tehty olut sekä luomu virvokkeet veivät kielen mennessään.. Tänne on ehdottomasti päästävä myös kesällä puutarhaan istuskelemaan ja nauttimaan herkullisesta ruoasta sekä ympäristöstä.

Toisena päivänä kävimme piipahtamassa Tallinnan boheemialueeksi nimetyssä Kalamajassa. Aivan Tallinnan sataman tuntumassa sijaitseva Kalamajan kaupunginosa on vierailemisen arvoinen paikka jo itsessään. Ennen kalasatamana toiminut alue on nyt trendikkäiden kauppojen ja ravintoloiden valtaama ja täynnä suloisia pikkuputiikkeja, jonne kannattaa varata aikaa. Me vierailimme ravintola Kukekessa, joka on erityisen viihtyisä paikka lasten kanssa liikkuessa. Ravintola tarjoilee herkullista ja "yrittelemätöntä" huippu hyvää ruokaa, edulliseen hintaan. Kukekessa lapsille oli oma ruokalista ja muutamia leluja viihdytykseksi. Tunnelma tuolla ravintolassa oli rento ja sisustus suloisen boheemi.

Herkullisiin makuihin päästiin vielä kotimatkallakin Eckerö Linen joulubuffetissa, jossa vietimmekin melkein koko laivamatkan. Lapset myös viihtyivät maistellen uusia jouluisia makuja ja ihaillen merimaisemia. Sopiva tapa päättää rentouttava reissu ja virittäytyä joulun odotukseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämysmatkalla nukkemuseossa ja seikkailua Tallinnan kujilla!

Tallinnaan on helppo ja nopea tulla lasten kanssa. Joulutorin lisäksi kaupunki tarjoaa monenlaista kivaa tekemistä. Me saavuimme Tallinnaan Eckerö Linella, jossa saimme herkutella joulubuffetissa ja virittäytyä joulun odotukseen. Vietimme pitkän viikonlopun Kalev Spassa ja päiväsaikaan piipahdimme muutamassa mukavassa paikassa. Varmasti siellä ruudun takana aika monella muullakin on ajatuksena lähteä Tallinnaan lasten kanssa, joten kokosin alle meidän Tallinnan "tärpit". Tallinnan kohteita meidän vanhempien kanssa kolusi lapsemme kolmevuotias poika ja neljävuotias Aurelia.

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Nuku-museossa, joka sijaitsi ihan raatihuoneella järjestettävän Joulutorin lähellä. Mietin etukäteen, miten tuo pienin jaksaa olla museossa, mutta museo olikin positiivinen yllätys.

Teatterinukkemuseossa riitti koettavaa ja nähtävää myös pienimmälle. Sieltä löytyi maailman nukkejen huone, johon oli koottu eri alkuperää olevia, eri tavoilla valmistettuja nukkeja kaikkialta maailmasta. Nuket olivat lasivitriinissä ja itse nukkejen valmistamista sai seurata lasien takaa. Museossa oli myös hauskoja työpajoja, johon lapset saivat ottaa osaa. Sekä pieni kahvila, joka tarjoili edullista keittolounasta ja pientä purtavaa. Kahvilassa oli lapsille pieni leikkinurkkaus.

Toisena päivänä piipahdimme Piip ja tuut mängumajassa, joka sijaitsee toisella puolella vanhaakaupunkia. Lasten leikki- ja teatteritalo Piip ja Tuut on lasten leikkitalo, teatteritalo, perhekahvila ja vihreän ajattelutavan talo, jossa arvostetaan itse tekemisen ja perheen kanssa yhdessä olemisen riemua. Liput suosittuihin esityksiin kannattaa varata jo etukäteen, sillä paikkoja on rajoitetusti. Kahvila sijaitsee todella kauniilla paikalla Toompean mäellä näköalapaikan lähellä ja kauniiden rakennusten ympäröimänä.

Näiden mukavien paikkojen lisäksi pääsimme käymään muutamassa ihan mahtavassa lapsiystävällisessä ravintolassa. Kiitos leikkihuoneiden, myös vanhemmat saivat hetken syödä rauhassa! ;) Niistä ruokapaikoista kuitenkin oma juttunsa seuraavaksi, sillä herkullisia paikkoja oli riittämiin!

Raatihuoneentorilla komeilee suuri joulupuu. Ilmassa leijailee herkkujen ja glögin huumaava tuoksu!

Saavuttiin eilen talviseen Tallinnaan koko perheen voimin ja tänään on päästy käymään muutamassa lapsiperheitä kiinnostavassa paikassa. Koko kaunis Tallinnan vanhakaupunki on joulun odotuksen vallassa ja hennon lumihunnun peittämänä upea näky juuri nyt! Lapsille raatihuoneentorilla järjestettävä ja tänään avattu Joulutori on seikkailu jo yksin. Ihanien tuoksujen ja herkkujen täyttämä tori on täynnä kauniita käsitöitä vaikka joululahjoiksi. Kotiinviemisiksi löytyi tänään muutama joulukuusenkoriste, paikallisia herkkuja ja glögiä! Kyllä tuo Tallinnan keskiaikainen tunnelma, raatihuoneentorin hieno Joulutori ja kapeat kujat lumihunnun peitossa virittivät koko perheen vihdoin joulun odotukseen.

Näiden kuvien myötä terveiset reissusta. Vielä on monta paikkaa kokematta ja näkemättä, myös Joulutorilla käydään varmasti vielä esityksiä ja Joulupukkia katsomassa. Iso kiitos Visit Tallinn blogiyhteistyöstä, meidän arki näyttää aikapaljon erilaiselta sunnuntaihin asti ja lapsilla riittää PALJON ihmeteltävää. Kalev Span kylpylähotellin sviitti on ollut upea ja lumimyräkässä kiertelyn jälkeen on ihana pulahtaa kylpylän poreisiin sekä saunaan! Reissua voit seurata myös instagramissa; klik.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ahvenanmaalla..

Melontareissun jälkeen lähdimme pyöräilemään kohti Kvarnbo Gästhemiä Saltvikissa. Matkalla piti toki pysähtyä syömään mansikoita, ihastelemaan lampaita ja eläimiä. Pyöräilimme pitkin Ahvenanmaan maalaismaisemien ja kaikki upeat puutalot, juhannussalot ja peltomaisemat veivät mennessään.

Saapuessamme Kvarnbon Gesthemiin meitä odotti ihan uudenlainen yöpymispaikka. Aivan mielettömän upeasti entisöity 1800-luvulta peräisin oleva talo ja sen isäntäpari otti meidät vastaan tavalla, jota enää harvemmin kohtaa. Koko paikka huokui historiaa, elämää ja luonnonrauhaa. Paikka sijaitseekin varsin historiallisessa ympäristössä ja läheiseltä uimarannalta voi käydä katsomassa viikinkilaivaa.

Jokainen huone oli täynnä upeita antiikkihuonekaluja ja koko pihapiiri laitettu kauniisti vanhaa kunnitoittaen kuntoon. Isäntäpari Martin ja Ella järjestävät talossa myös juuston & viininmaistajaisia ja konsertteja. Me pääsimme myös maistelemaan näitä herkkuja kynttilöiden loisteessa illalla ja kokemus oli aivan mieletön. Uusia makuelämyksiä ja makuja löytyi vaikka kuinka ja näistä hetkistä jäi upea muisto. Kiitos Ellalle hyvästä esittelystä juustojen ja viinien maailmaan!

Täällä paikassa myös aamiainen oli aivan omaa luokkaansa takkatulen räiskyessä, kauniin musiikin soidessa ja olen aivan varma, että tänne mekin palaamme vielä.. Kodinomainen & lämmin tunnelma otti vastaan liikuttavalla tavalla ja kauniissa huoneessa olisi voinut yöpyä yhden jos toisenkin yön..

Meidän oli kuitenkin jatkettava pyöräilyreissua taas kohti viimeistä etappia Maarianhaminassa. Viimeiset 35 km pyöräiltiin vastatuulessa, mutta auringonpaisteessa takaisin autolle. Olimme olleet reissussa kolme päivää ja viimeiset kilometrit pyöräilimme Pub Niskan pizzat silmissä kiiluen.. :) Perille päästyämme meillä oli kyllä aika voittaja fiilis! 120km kolmessa päivässä mummopyörillä polkien oli kyllä suoritus meille ja pizzat & lasi viiniä maistui taivaalliselta urakan jälkeen.

Pyörien palautuksen jälkeen suuntasimme autolla kohti Kungnäsin mökkejä, lähellä Maarianhaminaa. Tarkoituksena levätä loppuloma saunoen ja merellä seilaten..

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014