Kirjoitukset avainsanalla Resepti

Koska kaikki alkaa aamusta.. Olin jo koko viikon arkena haaveillut mielessäni täydellisestä hyvän olon aamiaisesta ja miettinyt mitä se pitäisi sisällään. Viikonloppuna oli aikaa toteuttaa tuo haave ja yllättää koko muukin perhe herkullisella aamupalalla. Meidän täydelliseen aamupalaan kuului makeat ja suolaiset croissantit, tuorepuristettu mehu, marjaisa smoothie ja tietysti kahvi.

Sain ystävältäni tämän aamupala smoothien reseptin ja tehdessäni ihmettelin, miksi en ole arkiaamuinakin surauttanut smoothieita- niin nopeaa, yksinkertaista ja ennenkaikkea terveellistä. Oli ilo huomata, kuinka lapsillekin upposi raastettu inkivääri ja avocado smoothien muodossa. Markkinoin smoothien toki herkullisena pirtelönä. Ja sain hämmästeleviä ilmeitä, kun lupasin että tätä "jälkiruokaa" voidaan tehdä vaikka jokainen päivä.

Vitamiinipommi Smoothie

2 dl kauramaitoa tai soijamaitoa

1 banaani

1 omena

kourallinen mustikoita (tai muita marjoja)

puolikas avokado

2 rkl pellavansiemeniä tai chiasiemeniä

Maustamiseen inkivääriä, luonnonvanilijaa ja minttua

(Pyöräytä ainekset tehosekoittimessa keskenään. Jäiset mustikat tekevät smoothiesta kylmän) 

Croissantit on niin herkullisia ja ihanan rapsakoita, nämä hankin Lidlin tuorepaistotiskiltä. Joskus haluan kokeilla tehdä näitä itsekin, mutta tänä aamuna valmiit toimivat meille erinomaisesti. Croissantit eivät kuitenkaan kuulu ihan jokapäiväiseen aamupalaan, mutta joskus on saatava herkutella oikein kunnolla. Täytettiin croissantit ja oivoi kuinka hyviä niistä tulikaan..

Makeat croissantit pitivät sisällään mansikoita, kermavaahtoa ja vaahterasiirappia- aika mielettömän herkullinen yhdistelmä. Suolaiset versiot jokainen sai täyttää omien makujensa mukaan, näissä täytteenä on koskenlaskija tuorejuustoa, salaattia ja tomaattia. 

Tämän aamupalan jälkeen ei kaivannut enää mitään. Ihan täydellinen aamunavaus, ainakin meidän mielestä. Ensi viikonloppuna on kokeiltava uudestaan ja vitamiinipommi smoothieta lupaan tehdä arkiaamuisinkin. Josko maanantainakin lähtisi astetta paremmin käynttin tämän herkun ansiosta ja nälkä pysyisi loitolla hyvin lounaaseen asti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on aika korjata tämän kesän sato pihan trukkilavoilta. Lapsille ihmetys on aina suuri, kun omalta pihalta löytyy herkkuja ja ne keväällä multaan upotetut siemenet on tuottaneet satoa. Olen aina syksyisin järjestänyt pienimuotoiset "sadonkorjuujuhlat" ja herkkuja on tehty oman puutarhan sadosta juhliin. 

Vaikka tämä viikko onkin mennyt sairastaessa, niin silti on hieman jo tehty herkkuja juhlia varten. Ja kerätty kukkia maljakkoihin sisälle- neidin lempipuuhaa tuo kukkien kerääminen ja aina pensaan takaa kuuluu hiljainen loru; "rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta..". Tätä herkullista karviaismarjapiirakkaa tehtiin tällä reseptillä- klik. Ohjeessa olevat mustikat vaihdettiin karviaisiin ja rahka turkkilaiseen jogurttiin. Karviainen sopii erinomaisesti tähän makean ja happaman yhdistelmään. Maistui myös perheen pienimmille ja herkku katosi nopeasti pelliltä.. 

Illalla nautitaan ystävän seurasta, itsetehtyjen lyhtyjen loisteesta ja luvassa on myös pientä hemmotelua. Parannellaan ja saunotaan viimeisetkin flunssan rippeet pois ja herkutellaan terveellisesti oman maan herkkuja. Taidan sittenkin pitää syksystä! 

Kommentit (2)

Marru
1/2 | 

Herkullisen näköinen piirakka. Meillä muutama karviaispensas. Koskaan niistä ei ole tullut tehtyä mitään. Pitäisikö nyt testata tätä reseptiä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänä vuonna marjoja poimittiin paljon ja pitkään. Niitä myös oli ennätysmäärä ja urakka oli ihan mieletön, varsinkin mökillä. Mökkipellolla nököttää 20 punaherukkapensasta ja 20 mustaherukkapensasta, lisäksi kotipihalla olevat pensaat. Mietin MONTA kertaa- onko tässä yhtään mitään järkeä? Kävin mielessäni jatkuvaa keskustelua; "en jaksa, parempaakin tekemistä olisi, kaupasta saisi kyllä valmista mehua ja hilloa edullisesti. Miten ihmeessä vietän viikonloppua marjapensaassa kököttäen, kun tuhat hommaa olisi kotonakin tehtävänä ja lapset toki keikkuivat marjastuksen vierellä.."

MUTTA luonto ei antanut periksi luovuttaa, isovanhemmat on keränneet jokainen vuosi kaikki marjat viimeistä marjaa myöden, teheet mehut ja hillot. Tuoneet sitten meille, pilalle hemmotelluille vanhemmille. Niin ja minun tehtävänäni oli kerätä vain pieni osa niistä neljästäkymmenestä pensaasta, mutta silti... 

No nyt vähän aikaa asiasta toipuneena, mieli on tyytyväinen. Pakastin on täynnä herkullisia marjoja ja sateisella säällä on aikaa keitellä marjoista mehua ja hilloa. Kodin täyttää ihana tuoksu ja vitamiinipommit valmistuu talven varalle. Ehkä sitä sittenkin kannatti kököttää marjapuskissa ja koittaa ottaa ahkerista isovanhemmista mallia! Tämä herukkahillo maistuu herkulliselta aamupuuron ja riistan kanssa; 

2 l Mustaherukoita

1,5 dl Vettä

500 g Hillosokeria

(halutessasi appelssiinin raastettu kuori, kanelia tai inkivääriraastetta) 

Mittaa peratut ja huuhdotut marjat kattilaan. Lisää hiljalleen vettä ja soseutuessa lisää hillosokeri. Halutessasi soseuta marjat sauvasekoittimella pienemmiksi ennen hillosokerin lisäämistä. Keitä n 15 min. Kuori vaahto pinnalta ja kaada puhtaisiin lasipurkkeihin. 

Viikonloppuna askarrellaan hilloihin etikettejä ja tehdään mehua. Onko sinulla herkullista reseptiä herukoista, jonka haluaisit jakaa? Täällä otetaan vastaan ilomielin herkulliset ideat herukoista, reseptin voit jakaa kommenttikenttään.

Mukavaa viikonloppua! 

Mustikkapiirakasta tulee aina mieleen lapsuuden kesät ja mummola. Mökillä aina herkuteltiin mummon tekemää parasta mustikkapiirakkaa, silloin kun mustikat olivat parhaimmillaan. Tänä vuonna mustikkasato on ollut reilu ja kiitos papan- täällä on saatu mustikkaa pakkaseen ja herkkuihin. Tämä ja mustikkaboston resepti on ehdoton suosikkini ja lisäksi helppo tehdä. Ja yleensä katoaa varsin nopeaa pelliltä parempiin suihin.. 

Pohja: 

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 isoa kananmunaa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta

Täyte: 

  • 5-7 dl mustikoita
  • 2,5 dl maitorahkaa 
  • 2 dl kermaa
  • 4 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vanilja aromia tai vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitelllen seokseen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää lopuksi jauhoseos sekaan. Laita leivinpaperi reunalliselle pellille ja levitä taikina leivinpaperin päälle tasaisesti. Ripottele pinnalle 5-7 dl mustikoita. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään sekaisin ja kaada tasaisesti mustikoiden päälle. Paista uunin keskitasolla n.170 asteessa 30 min. Anna jäähtyä ja herkuttele! 

Tämä piirakka syötiin hetkessä ja viikonloppu on mennyt kerätessä uusia marjoja pakkaseen mökillä. Mustaviinimarja ja punaviinimarjasato on myös varsin reilu tänä vuonna ja niitä keräillessä on mennyt tovi jos toinenkin. Mehujen, hillojen ja säilönnän iloja olen koittanut opetella isovanhemmilta. Ihan parasta, kun pakkasesta voi ottaa tuoreita marjoja, ripotella aamupuuron päälle ihan sellaisenaan ja sekoittaa herkkuihin.

Lisää herkullisia reseptejä mustikasta löydät täältä, klik.  

Kommentit (11)

kyllikki leppä
1/11 | 

hyvä kun jaetaan hyviä ohjeita..

JayTee
3/11 | 

Saahan niitä isoimmissakin purkeissa...

Mummi
4/11 | 

Teen tätä mustikkapiirakkaa jo kolmatta kertaa, on kyllä nimensä veroinen piirakka!

Pirre Rentukka
5/11 | 

Harmittaa, kun ohjeisiin ei osata oikein kirjoittaa. Ei oikein vakuuta ohjeen tekijän ammattitaidosta raaka-aineisiin. Vanilijaa ei ole olemassakaan. Vaniljaa on. Tai keinotekoinen vanilliini.

Vierailija
6/11 | 

Hei, herkulliselta näyttää! Onko kuvan piirakka postauksen pohjan reseptin mukainen? Näyttää kovin murotaikinareseptiltä, mutta en minä kovin kummoinen leipuri olekaan, että välttämättä tunnistaisin vaan reseptin perusteella... ;) Tekisi mieli nimenomaan vähän enemmän pullapohjaista mustikkapiirakkareseptiä (yleensä teen murotaikinaisen), eli juuri tuollaista, joka kuvassa näkyy.

k
8/11 | 

Tämä mustikkapiirakka on tosi hyvä! On tehty monta monta kertaa! 

Vierailija
9/11 | 

Voiko rahkan korvata kermaviilillä? :)

merja
11/11 | 

Mikä tässä on tuon uunipellin koko? Olen monesti epäonnistunut, kun olen tehnyt ohjeesta jossa sanotaan uunipellillinen (ilmeisesti meillä varsin iso uunipelti :)) 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014