
Hummusta, tsatsikia & kreikkalaista salaattia pitaleivän kanssa. Ja muita herkkuja jälkkäriksi!
Viikonloppuna järjestin ystäville pienen hemmotteluillan ja voipi olla, että joku "omakin" hemmottelu mielessä siinä sivussa käväisi. Ja se hemmottelu tulikin vähän enemmän kuin tarpeeseen tähän arjen keskelle, joka on ollut viimepäivinä todella työntäyteistä ja väsyttävääkin valvomisien saattelemana. Aina on hyvä syy juhlaan ja tällä kertaa panostin tarjottaviin toden teolla ja ihan omasta innostuksesta kaikkeen herkulliseen ja makeaan! ;)
Innostuksesta kasvisruokaan ja uusiin terveellisiin makuihin halusin kokeilla tehdä itse hummusta, tzatzikia ja pitaleipää salaatin kanssa. (klikkaamalla tekstin päältä pääset resepteihin). Ja etenkin tuo hummus nousi uudeksi suosikiksi makunsa ja helppouden takia. Ja jos ei kaikkea jaksa tehdä alusta loppuun itse, pitaleipää saa nopeasti kebab paikoista haettua. Välimerenpiirakka kuuluu jo vakioresepteihin yksinkertaisuuden ja ihanien makujen vuoksi. Jälkkäriksi jo perinteistä valkosuklaajuustokakkua gluteiinittomana versiona.
Ja kyllä me muutakin sentään tehtiin, kuin vaan syötiin ja herkuteltiinkin.. Muutama ihana vieras saatiin kotiin pitämään kotikutsuja vaatteiden, sekä käsienhoidon parissa! Kaikenlaisilla kutsuilla olen kyllä ollut, mutta nuo OPI:n kotikutsut käsienhoidon parissa oli kyllä jotain ihan uutta.. Niistä huomenna lisää!
hei, kakku onnistui muuten ja maku oli todella hyvä, mutta onkohan pohjan aineksissa rasvan kohdalla mittavirhe? 50g voita ei onnistunut sitomaan 20 digestive-keksin pohjaa ollenkaan. Oli pelkkää hiekkaista murua koko pohja, kun kakkua viipaloi.. Hyvän makuinen pohjamuru kyllä oli. Varmaan vaatinee hieman lisää rasvaa.
Herkullisesta kuulostaa kakun ohje. Täytyy kokeilla. :)