Kirjoitukset avainsanalla DIY

Betonipastalla saa luotua kauniita pintoja lasiin, styroxiin, paperiin ja saveen. Kokeiltiin ystävän kanssa tehdä betonipastalla muutama maljakko lasipulloihin sekä kippo omenoille vanhasta paperisesta jauhopussista. Viime vuonna tekemäni paperinen tähti muuntui myös betonipastalla erinäköiseksi. 

(tuotteet saatu Sinellistä bloginäkyvyyttä vastaan.) 

Betonipastalla päälystetyt esineet on kevyitä, vaikka näyttävät painavilta. Askartelu on myös mukavan siistiä ja sisätiloissa askartelu sujuu hyvin. Betonipastalla voi päälystää helposti vaikkapa maitotölkin lyhdyksi & maljakoksi tai paperiset joulukoristeet uusiksi. Lasipullosta voit jättää vaikkapa osan ilman betonia, kuten tässä isossa lasipullossa. Keveytensä ansiosta tämän tähden voi silti laittaa ikkunalle roikkumaan. 

Tee näin; 

  • Suojaa työpiste 
  • Sekoita betonipasta ja maalaa sillä ohut kerros haluamasi esineen päälle. Anna työn kuivua
  • Maalaa toinen kerros betonipastaa esimerkiksi lastaa apuna käyttäen. Erilaisia pintoja voit tehdä siveltimellä tai paketin mukana tulleella sienellä.  
  • Kun työ on kuivunut hiero pinta hiomapaperilla. Me jätettiin nämä työt rosoisiksi ihan tarkotuksella. Harjaa hiomapöly pois.
  • Ravista pikkupurkin lasite hyvin ja lisää lasitteita sienellä esineen pintaan. Anna kuivua. 

Katso ohje paperitähden valmistukseen täältä. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viikonloppuna juhlitaan venetsialaisia ja kotona on askarreltu erilaisia lyhtyjä ja pieniä koristeita. Tehtiin orapihlajan marjoista lyhtyihin roikkumaan pieniä sydämiä. Hauska pieni askartelu lasten kanssa, joka on melkein ilmainen toteuttaa. Luonto on pullollaan taas askartelumateriaaleja ja näitäkin sydämiä voi tehdä myös vaikkapa pihlajanmarjoista. 

Kuusivuotias tykkäsi tästä askartelusta kovasti. Rautalangan on hyvä olla tarpeeksi jämäkkää, jotta muodot saa helposti pyöriteltyä. Välillä otettiin näppivoimien avuksi pihdit. Jos haluaa, että marjojen väri säilyy pidempään, kannattaa suihkasta valmiiseen koristeeseen hiuslakkaa. 

Katso ohje säilyketölkkeihin tehtyihin lyhtyihin täältä. 

Kaikki kierrättämiseen liittyvät DIY -ideat ovat lähellä sydäntäni. Aina ensimmäiseksi ei tarvitse ostaa uutta ja tämänkin naulakon hinnaksi tuli 0e, sillä narut ja helmet löytyivät kodin askartelukaapista. Olen säästänyt vanhat puiset henkarit ajatuksena tehdä niistä sitten joskus jotain. Jos kodin kaapeista ei löydy vanhoja, puisia henkareita löytyy yleensä myös kirppiksiltä. 

Mielestäni vanhoissa puuhenkareissa on upeaa rosoisuutta ja vanhat teksit niissä hauskoja. Nyt henkarit pääsivät uuteen tehtävää naulakkona ansaitsemalleen paikalle. Juuri tällainen meiltä puuttuikin ja vihdoin tuoleille heitetyt takit ja huivit saa nostettua roikkumaan kauniisti. Vanhojen henkareiden sijasta voi käyttää myös toki uudempia tai maalata henkarit oman maun mukaan. Helmien ja narun valinnassa voi käyttää myös mielikuvitusta. 

Ohje myös uusimmassa Kodin Kuvalehdessä 17/2016

Kauniin, ilmassa roikkuvan naulakon tekee helposti henkareista. Valitse 6 mieleistäsi henkaria, puisia helmiä ja kestävää narua. Aikaa naulakon tekemiseen menee vain puoli tuntia. 

Tee näin: Irrota pihtejä apuna käyttäen henkareiden koukut. Pujota kestävä naru henkareiden läpi, ohutta neulaa ja pihtejä apuna käyttäen. Solmi puinen helmipallo henkarin ala ja -yläpuolelle. Tee näin jokaiselle henkarille. Sommittele henkarit oikeille korkeuksille ja solmi narut ylhäältä yhteen. Kiinnitä henkarinaulakko kattokoukkuun roikkumaan. 

Katso ohje myös pitsiliinoista tehtyyn lampunvarjostimeen TÄÄLTÄ.

Kommentit (2)

Vierailija
2/2 | 

Hei Ruususuu?, tätä ideaa jäin fundeeraamaan ja taidan esitellä siipalle. Saas nähdä, minkälaisen härpäkkeen hän toteuttaakaan: pohtii aikansa, tekee ja sitten ylpeänä esittelee.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kesälomat on monessa perheessä vietetty ja alkaa arkeen totuttelu. Askarreltiin arkea selkeyttämään liitutaulukello yhdessä eskarilaisen kanssa. Kellon avulla voi opetella ajankäyttöä ja kelloon voi piirtää liitutaulutussilla kaikki tärkeät ajat. 

Meiltä jäi ylimääräistä sävytettyä liitutaulumaalia lastenhuoneen remontin jälkeen ja hyödynsin sen kelloon. Pohja leikattiin vanhasta vanerinpalasta, kellon viisarit ja koneiston olen ostanut jo aikaisemmin askartelukaupasta. Askartelukaapista löytyi pieniä kangaskukkasia ja perhosia jotka liimattiin vielä lopuksi kelloon kiinni. 

Keksittiin yhdessä kuvasymbolit ja laitettiin ne oikeille kohdille. Liitutaulun ansiosta kuvia voi aina halutessaan muuttaa ja nukkumaanmenoaikaa siirtää! ;) Lapsista oli hauska tarkastella päivän mittaan mitä seuraavaksi on tulossa ja koska pikkuviisari näyttää mitäkin. 

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014