Kirjoitukset avainsanalla blogiyhteistyö

Pitsinen piparkakkutalo on helppo tehdä. Ei tarvitse sotkea käsiä kuumaan sokeriliimaan ja myös lapset voivat osallistua tämän koristeluun. Talo säilyy vuodesta toiseen ja toimmii kauniina tunnelmavalona. Sisälle voi laittaa paristoilla toimivan valosarjan tai tuikun.  Ohjeet löydät myös uusimmasta Kodin Kuvalehdestä (KK21). 

Silkki sekä helmimassaa on todella helppo käsitellä ja tehdä erilaisia karkkeja, koristeita ja lyhtyjä piparkakkutalon koristeeksi. Silkki ja helmimassan käsittely onnistuu myös perheen pienimmiltä muovailtavuutensa ansiosta. Helmimassan rakeisuuden ansiosta siitä saa helposti pyöriteltyä lumelta näyttäviä lumilyhtyjä ja kuusia. Vaahtokarkin pyörittelet liittämällä kolme yhtä pitkää pötköä yhteen ja kiertämällä ne toisiinsa. Leikkaa pyöritetystä pötköstä lopuksi vaahtokarkit. 

Tarvikkeet: paketti valkoista Fimo Basic –massaa, erivärisiä silkkimassoja ja helmimassaa talon koristeluun, kaulin, pitsiliina, piparkakkumuotteja, yleisliimaa (esim. Erikeeper). (pitsitalo tarvikkeet, yhteistyössä Sinelli). Kuvan lasikupu  H&M home -mallistosta. 

Kauli valkoinen basic-massa noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Paina pitsiliina levyn päälle ja kauli päältä painaen. Ota pitsiliina pois ja leikkaa veitsellä piparkakkutalo kaavojen mukaan (kodinkuvalehti.fi/piparitalo). Leikkaa taloon ovi ja paina pienellä sydänmuotilla ikkunat. Anna levyjen kuivua huoneilmassa muutaman vuorokauden.

Kuivuneet levyt voi yhdistää toisiinsa yleisliimalla. Askartele silkkimassasta sekä helmimassasta koristeet piparkakkutaloon vaikkapa pienillä piparkakkumuoteilla. Silkkimassasta tehtyjen koristeiden kuivuminen kestää koosta riippuen 2-24 tuntia.

Tämän piparkakkutalon tekeminen oli hauskaa ja mukavaa, siihen sai osallistua koko perhe. Katsotaan minkälaisia koristeita vielä pihapiiriin ilmestyy joulun lähestyessä! Jos haluat tarkastella piparkakkutaloa vielä lähemmin ja tutustua koristeiden tekoon, voit tulla käsityömessuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 13.–15. marraskuuta Kodin Kuvalehden pisteelle. Siellä olen myös minä, toivottavasti nähdään! :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vihdoin on saatu pakattua koko joukon kimpsut ja kampsut kasaan ja nokka näyttää kohti Italiaa. Aikamoinen urakka on ollut järjestää kaikki lähtökuntoon. Ja aikapaljon sitä tavaraa tulikin mukaan neljälle ihmiselle. Toivottavasti kesämekoille on käyttöä lomalla ja tuo tytön Lumoalta saatu suloinen mekkokin pääsee vielä käyttöön. Sillä niitä kesävaatteita kyllä tuli melkoinen määrä mukaan! :) 

Ensimmäinen reissu yli vuoteen koko perheen voimin ja lomaa on odotettu jo pitkään! Vastassa meitä on tuttu perhe, joka asuu Italiassa ja saadaan asua heidän luonaan. Meidän on ollut tarkoitus mennä tälle reissulle jo aikaisemminkin ja vihdoin saatiin asiat siihen malliin, että päästään lähtemään. Tämän ystäväni perheen kanssa on vietetty kesäpäiviä aikaisemmin täällä Suomessa ja suunniteltu tulevaa reissua. Tytöillä ainakin on piisannut aina hauskaa yhdessä täällä tavatessamme ja yhteinen "prinsessatyyli" tuntuu löytyvän koko joukolta.. :)

Jännää ja kivaa, palailen matkakuvien kanssa myöhemmin.. Meidän reissua voi seurata myös Instagramissa, klik.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä asuu yksi ihan todellinen prinsessa! Aamuisin saa herätä hämmästelemään- mitähän ihanaa rimpsuista se prinsessa on tänään keksinyt päällensä laittaa. Monet kauppareissutkin on hoidettu kruunut päällä, hepeneet heiluen ja hileet rapisten mennessään. Puutarhahommissakin prinsessan paras asu on tietenkin pitkä mekko. Kyläilemässä meillä käy toki myös muita prinsessoita, joilla taitaa olla aikalailla sama makumieltymys, ainakin leikeistä päätellen. Näiden prinsessoiden kuuluu saada vaihtaa asuja monta kertaa päivässä ja toki erilaisten asusteiden kanssa. Ja minä kun luulin kasvattavani joskus edes hieman sukupuolineutraalisiti.. 

Prinssan toiveiden mukaan on sisustettu huone. Ihan kunnolla, säästelemättä vaaleanpunaista maalia ja kristallikruunuja. Kirpparilta löysin vanhan valkoisen kirjoituspöydän ja kristallikruunun. Myös sohva ja muut kalusteet on kerätty lastenhuoneeseen kirpputoreja kiertelemällä. Prinsessan vaaterekki on tehty verhotangosta ja päällä on yksinkertainen hylly muille asusteille. Alla korit sukkiksille, housuille ja legginsseille. Vaaterekki on toiminut mainiosti, sillä prinsessa saa itse valikoitua sopivan mekon ja osaa myös laittaa ne muun hoviväen iloksi takaisin paikoilleen. 

Ilokseni Sinellille oli tullut jo keväällä Chalky Vintage -maaleja pastellisävyissä ja sain yhteistyössä testattavaksi tätä maalia. Maali levittyi helposti puuhun ja jätti siihen kauniin mattapinnan. Kirpparilta löytyneet puunväriset kaksi tuolia ja pöytä saivat niille kuuluvan värin. Pariisin kartan alla, kahvista ja taikataikinasta tehdyistä herkuista nauttien kelpaa oleilla. 

Prinsessa toivoo kuulemani mukaan myös vielä macaron- leivoksia, joten iltapuuhat on selvillä. Taikataikinan olen yleensä värjännyt elintarvikeväreillä, mutta tällä kertaa kokeiltiin mustikoita. Mustikka, mustaviinimarja ja vadelma toimii hyvin värjäämään taikinan ja ainakin nämä herkut ovat turvallisia myös leikeissä! Taikataikina herkkujen päälle ripoteltiin korppujauhoja ennen paistamista. Aikaisemmin tekemiämme herkkuja ja ohjeet taikataikinaan löydät täältä, klik. 

Luulen, että jossain vaiheessa värimaailma voi olla hieman toinen, mutta nyt meillä eletään vielä hempeän romanttisessa hattarassa.. Tekee ihan hyvää itsellekin kömpiä joskus tuohon lapsen vaalenpunaiseen maailmaan leikkimään ja haaveilemaan! 

Kommentit (9)

Ria Hafren
Liittynyt17.8.2015
3/9 | 

Olen niin monttu auki, että se on kuin tulivuoren kraaterin kokoinen. 5.9.15 laitoit huippu-Huippu koskettavia ja innostavia kirjoituksia pakolaisten auttamisesta. - Nen koskettivat minua sydämeni juuria myöten. Saivat minut muistelemaan mitä jo olen tehnyt vuosien saatossa pakolaisten hyväksi (ks. blogini Elämä on ihanaa - useimmiten, tänään).

Tänään sinä laitat piiiitkän jutun Iiihaaanasta lastenhuoneesta. En halua kritisoida, huone On IHANA! Ja haluan, että tyttärentyttärellänkin olisi noin Ihana Huone.

ÄääH! TAAAS minä varmaan Mokaan,  kun kommentoin sinua näin! Tuntuu vain niin ristiriitaiselta sen suhteen, mitä olit kirjoittanut aiemmin pakolaisavusta...

Niinkuin tämäkin: Katsoin netistä TV-uutista pakolaisista. Joka kyllä kertoi miten hirveää pakeneminen on. Mutta ennen kuin voin katosoa Uutisen, minun oli PAKKO katsoa Mainos Komedia-leffasta. Ja uutisen luvun välissäkin mainos Ripsiväristä (?)! - Voi, JEHNA!

Én minä meinaa sitä, että meidän pitäisi lopettaa elämästämme nauttimistamme, ja siitä kertomisesta Pakolaisten takia. Mutta Minua häkellytti aika lailla, että niin pian koskettavien Pakolaisviestien jälkeen, kirjoitetaan ja mainostetaan,  niin kuin mitään ei olisi tapahtunut...

Anni-Maria Lehto
Liittynyt8.1.2014
4/9 | 

Kiitos Ria kauniista sanoista blogissasi, kävin kurkkaamassa :) Jos meillä on asiat täällä näin hyvin, niin voimme olla avuksi niille jotka apua tarvitsevat. Kauniisti kirppistavaroilla sisustettu lastenhuone ja kirppkseltä suurimmaksi osaksi ostetut vaatteet eivät kuitenkaan ole keneltäkään pois. Myöhemmin ne toivottavasti ilahduttavat jotain toista myös kierrätyksen merkissä. Kiitos kuitenkin palautteesta! :) 

Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto

Hennuli
5/9 | 

Hei! Ihana postaus lastehuoneesta.Kyllä itse kutakin häkellyttää uutiset pakolaisistakin mutta ei se kuitenkaan tarkoita sitä etteikö  voisi postata ja nauttia elämän pienistä iloista vain sen takia kun  on eka kirjoittanut hätää kärsivistä. Kukin varmasti auttaa ja haluaa olla avuksi parhaansa mukaan pakolaisille.Media on muutenkin pulollaaan pakolaisia käsittelevää asiaa niin minusta on hyvä vaan että Ruususuu ja Huvikumpu osaa myös kirjoittaa muistakin asioista.Muistakaa itse kukin pitää myös omista lähimmäisistä huolta ja ennen kaikkea itsestä ja omasta jaksamisesta.On varmasti itse kullakin pakolaisten hätä mielessä mutta ei se tarkoita sitä että se maailma pyörii täysin niiden hädän keskellä kyllä sitä on muutakin elämää kaikilla ja niin pitää ollakkin. Se että kirjoittaa muustakin niin ei tarkoita sitä et toisten hätä ei pyörisi mielessä ja  se ei mukamaste kostekettaisi millään tavalla saatikka että ois muka niin kuin ei ois mitään tapahtunut.

Pilviraitti blogi
6/9 | 

Onpa suloinen tyttö ja huone! :) Tästä postauksesta sainkin ideoita meidän tytön huoneen sisustamiseen. Vaikka oma makuni on vähän hillitympi, niin mielestäni värit ja lapsekkaat jutut kuuluvat ehdottomasti lastenhuoneeseen. :)

Jenni / Keski[piste]
7/9 | 

aivan ihana prinsessahuone! Kyllä tuolla kelpaa vaihdella vaatteita ja viettää teekutsuja. :)

Maiju
8/9 | 

Voi hyvänen aika, millaista kommentointia. Pitäisikö meidän täällä lakata elämästä - siksi, kun on ne pakolaiset?

Aivan ihana huone ja koko teidän koti! Olet uskomattoman kekseliäs ja aikaansaava :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viimeisimmän Ahvenanmaan kokemuksen jälkeen kalliohuviloilla oli jo kaikki odotukset täytetty loman osalta, mutta paljon oli silti vielä tulossa. Olemme kerran käyneet aikaisemmin jo Degersandin hiekkarannoilla, mutta tällä kertaa tarkoitus oli olla sielllä myös muutama yö. Päästiin Visit Ålandin kutsumana tutustumaan mieheni kanssa Degersandin mökkeihin Camping- alueen tuntumassa, eikä meillä ollut mökeistä etukäteen tietoa juuri yhtään. 

Lähdettiin laskettelemaan Geta vuorelta ukkoskuuron saattelemana ja kas- perillä meitä odottikin pilvetön taivas ja auringonpaiste. Ei voitu uskoa silmiämme, pakko oli heittää uikkarit heti päälle ja mennä rannalle nauttimaan paisteesta. Hiekka tuntui taivaalliselta varpaiden alla ja meri taustalla oli sitä jotain, mitä muistelee talven paukkuvilla pakkasilla.  Siinä lämpimällä rantahiekalla sitä oli vain niin onnellinen siitä, että saa olla pienen hetken auringossa. Ja mikä ihmeellistä, kahdenkeskeisestä ajasta nauttien, sillä takana on kiireinen vuosi kahden pienen "termiitin" kanssa.. Illalla mennään takuulla kävelyretkelle rantahiekalle ja kävellään käsikädessä vaikka läpi yön.


Alueella sijaitsee täysin varusteltujen mökkien lisäksi leirintäalue ja majoittua voi teltassa tai vaikka asuntoautolla mökin lisäksi. Rannalla on myös ravintola, joka on suottu retkikohde ja tarjoilee herkullista ruokaa ja leivonnaisia. Mökkiin palauduttuamme mekin suunnistimme iltapalalle ravintolaan. Saimmekin kuulla, että torstaisin täällä järjestetään grilli-ilta ja meidät toivotettiin tervetulleiksi nauttimaan ruoasta ja live musiikista. Tuntui aika ihmeelliseltä päästä suoraan mökiltä herkkujen ääreen ja kuunnella kaunista musiikkia samalla. Siinä vilkuilimme toinen toisiamme hämmästyneinä, tuntui melkein liian hyvälle ollakseen totta. 

Herkullisen grilli illan jälkeen oli mentävä vielä iltakävelylle rannalle. Pelkkä sinisen meren katselu ja jalkojen upottaminen vaaleaan hiekkaan "hypnotisoi" täysin. Tässä hetkessä oli helppo ja hyvä olla katsellen taivasta- kun myrskypilvet lähestyivät rantaa. Lämpimän suihkun kautta, upean päivän jälkeen uni maittoi nopeaa.

Jos suuntana on Degersand, suosittelen pistäytymään myös Eckerön Post & Tullhusetissa, täällä Tsaarin aikaisessa kartanossa sijaitsee taidenäyttely, pieni postimuseo ja upea Cafe Lung & ro, jonka herkut vie mennessään. Eckerössä kannattaa käydä myös vanhassa kalasatamassa ihailemassa vanhoja venevajoja, vieressä Fisk & Jaktmuseossa aistimassa menneitä aikoja Ahvenanmaalta. 

Reissun toisen osan pääset lukemaan täältä- klik. Täällä ollankin palattu jo arkisten menojen pariin, kesäloma on lopuillaan ja pieniä "sopeutumisvaikeuksia" on ilmoilla.. Onneksi näihin tunnelmiin voi palata valokuvien myötä aina uudelleen. 

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014