Kirjoitukset avainsanalla puutarha

Kesän maut lautasella ja iltapalaksi mansikoita..

Mikä kumma siinä onkaan, että itsekasvatetut yrtit, salaatit ja vihannekset vaan maistuvat NIIN paljon paremmalle? Koska ei olla tänne muuttaessamme oltu minkänlaisia "viherpeukaloita", myös onnistumisen tunne on valtava. Oli kyse sitten helppokasvuisesta mintusta tai mistä hyvänsä vihanneksesta, ME ONNISTUTTIIN- eikä ne kuolleet, kuten lapsena kaktuksetkin. Ja nyt on ensimmäinen sato korjattu ja syöty rakkaudella. Uusia on onneksi tulossa vaikka kuinka lisää, eikä tässä lautasella ihan kaikki ole vielä omalta pihalta! Kurkut ja tomaatit kypsyvät.. Pieni puutarhakärpänen on puraissut! Ja joku on muuttanut raparperilehden alle..

Iltapalaksi mansikoita.. Voihan kesä!

Halauksin, Anni

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja rentoa porukkaa takapihalla..

Jokapuolella kukkii ja oikein kunnolla! Kaksi vuotta sitten lettuliiterin eteen istuttamani lumipalloheisi on venähtänyt myös ihan uusiin lukemiin. Lumipalloheisissä on isot upeat kukat, jotka muuttuu limenvihreästä valkoisiksi. Niitä on pakko napsia myös muutama oksa aina maljakkoon. Tuo pensas on kasvanut todella nopeasti, heisiä ollaan istuttamassa vielä muutama pihalle lisää.. Mansikat on levinneet kivasti lettuliitetin eteen, siellä ne saa kasvaa villisti muiden kesäkukkien ja perennojen seassa. Lettuliiterihän on rakennettu kokonaan kierrätysmateriaalista. Siinä on käytetty vanhaa hirsirunkoa, joka oli menossa jo polttopuiksi. Ikkunat liiteriin on vanhasta kuistista ja muu materiaali suureksi osaksi rempasta ylijäänyttä. Kivetystä sisälle on tehty vanhoista liuskekivistä, joita muuten löytyi pihanurmen alta melkoisesti. Pikkuhiljaa piha alkaa muodostua omanlaiseksi, kaikki vanhat perennat ja puut kasvavat uusien rinnalla.

Varsin rentoa porukkaa takapihalla on hiippaillut, ihana kesä! Kesäherkkuja olisi tarkoitus mennä valmistamaan...Taas... :) Mukavaa viikonloppua!
Halauksin, Anni

Tee itse pyykkipojista yrteille nimikyltit sekä ikkunakiikku ja kurkkaa kuinka taimet ovat kasvaneet!

Tänään ilmestyneestä Kodin Kuvalehdestä löydät ohjeen tähän ikkunakiikkuun! Hyvin ovat meidän yrtit kasvaneet kiikussa, suojassa kissalta ja pikkuisilta käsiltä. Tämän idean nappasin aikoinaan omalta mummoltani ja myös aika moni meillä vieraillut on sellaisen rakentanut omaan kotiinsa!

Taidettiinkohan vähän taas innostua, sillä kuisti on ikkunakiikun lisäksi myös täynnä pieniä taimia ja niitä sitten istutellaan isompiin ruukkuihin ja koulitaan.. Äkkiä yrtit kasvavat näistä pienistä pois, mutta nämä maatuvat turveruukut on mahdollista istuttaa myös suoraan kasvupaikalle. Ja voipi olla, että myös naapurit ja ystävät saavat keväällä muutaman taimen itselleen, sillä yllättävän moni yksilö näyttää selvinneen. Nimikyltit on tehty pyykkipojista leimasimia ja tussia apuna käyttäen, pyykkipojat voi helposti siirtää myös isompiin ruukkuihin ja ne säilyvät myös seuraavaan vuoteen.

Piipahdin myös läheisessä puutarhamyymälässä, joka oli jo täynnä taimia, perennoja, kesäkukkia ja pensaita! Meinasin hullaantua täysin.. Kevät on kiireistä aikaa ;)

Halauksin, Anni

Kotiin sisälle ja ulos on rakentunut monta paikkaa, ihan vain oleskeluun..

Ei ole turhaan sanottu, että tässä kohtaa elämää sitä eletään niitä elämän ruuhkavuosia ja vähän joka suunnalla olisi jotain tärkeää meneillään..   Huomaan usein, kuinka arvokkaiksi moni paikka on kotona muodostunut itselleni ja kuinka tärkeää sitä on vetäytyä välillä omien ajatusten pariin! Sulkea kännykkä, läppäri ja antaa omille ajatuksille tilaa! Sitten pienen hengähdyksen jälkeen taas jaksaa olla läsnä paremmin siellä missä on.
 

Sanomattakin on selvää, että ulkona on ollut ihan huippukelit ja ihan mieletön auringonpaiste! Taimia on kiikutettu kuistilta ulos, jumpattu yrttilaatikoiden parissa ja vähän haaveiltu kuistilla! Pikkuinen keittiöpuutarha kätkee tänä kesänä sisälleen ainakin mansikkaa, hernettä, kesäkurpitsaa, salaatin lehtiä ja erilaisia yrttejä. Tomaatin taimi kasvaa isossa ruukussa ja muutenkin ruukkuviljely yrttilaatikoiden lisäksi on osottautunut hyväksi näin lapsi & koiraperheessä.. Ja muistinko mainita, että syreeneissä on jo isot silmut!

Nyt unelmoidaan siitä, että ollaan viikonloppuna kunnossa kauan odotettua Helsingin reissua varten ja ärsyttävä köhä helpottaa kaikilla- sillä viiniäkin olisi ihan kiva maistaa! ;)

Halauksin, Anni

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014