Kirjoitukset avainsanalla Loma

Pieniä "sopeutumisvaikeuksia" on ollut ilmoilla, sillä kesäloma lähenee pian loppuaan.. Tämä viikko on saatu nauttia vielä kiireettömistä aamuista ja siitä, ettei kenenkään tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Paettiin mökille kesäloman viimeiseksi viikoksi lasten kanssa heti edellisen reissun perään. Kyllä sitä ehtii taas talven olla kotona ihan tarpeeksi kyllästymiseen asti.

Lapset on toivoneet pitkään, että pääsevät kalastamaan ja käydään mökin läheisyydessä saarireissulla.  Onneksi yksi aurinkoinen päivä riitti meille, sillä niitä ei tänä kesänä ole ollut kovin montaa! Kiitos Crocsin,  mullakin oli retkellä supermukavat kengät jalassa (Busy Day). Helpot, mukavat ja suloisetkin vielä- juuri sopivat kesälomailuun ja rannalle! 

Lähdettiin "suurilla" puheilla ja isoilla toiveilla varustettuna järvelle. Neiti oli ensimmäistä kertaa elämässään kalastamassa. Istui prinsessamaiseen tyyliinsä veneen keulaan. Viritti siimansa, heitti ne järveen ja toivoi kuhaa (koska valkoinen kala on kuulemma parempaa). Hymyilytti ja koitin selittää neidille, ettei se kala yleensä ihan noin vain nappaa! :D Noin kymmenen minuutin päästä kuitenkin nappasi. Ja olihan sielä kuha- tottakai! Taitaa se kalastajasuvun perinne kulkea prinsessalla verissä.. 

Nuorin kapteeni totesi viimeisenä veneessä huokaillen; "kyllä mustakin vielä kalamiäs tulee..!". Uskoisin, että ehtii kalastaa vielä eläessään monta kalaa.. :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ahvenanmaa tarjoaa monenlaista majoitusta jokaiseen makuun. Enkä osannut edes kuvitella, että tällainen paikka on olemassa Ahvenanmaalla ja hämmästys oli melkoinen astuessamme huvilan ovesta sisään. Saimme mieheni kanssa kutsun tutustumaan näihin Thomas Sandellin suunnittelemiin kalliohuviloihin Visit Ålandin kutsumana ja tällä kertaa lähdettiin reissuun kahdestaan. Karistamaan arjen tomut ja hiljentymään Ahvenanmaan upeaan luontoon. Ahvenanmaa kuuluu meidän suosikkikohteisiin ainutlaatuisen luonnon ja tunnelman vuoksi. Yleensä olemme kolunneet saarta läpi pyöräillen, meloen ja reppureissaten. 

Autolla ajellessa metsän läpi pientä kiemuraista tietä sitä ei olisi uskonut, millaiset maisemat ja "piilopaikka" meitä odottaa- keskellä ei mitään. Punaisilla graniittikalliolla sijaitsevat täysin varustellut talot sulautuvat upeasti maisemaan. Havsvidden tarjoaa monentasoista majoitusta hotellihuoneista, kalliosviiteistä, erilaisiin paketteihin ja herkullista ruokaa omassa ravintolassa. Täällä sijaitsee myös täyden palvelun vierassatama saunoineen, uima-altaineen ja poreammaineen. Alueella on mahdollisuus myös pulahtaa luonnon omaan merivesialtaaseen. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä minäkin uskaltauduin pulahtamaan mereen, sillä aurinkokin oli meille suotuisa tällä kertaa. Ja tuo auringon ilmestyminen kaiken kukkuraksi tuntui jo taikuudelta kaiken lisäksi! ;) 

Tässä paikassa on jotain aivan ainutlaatuista.. Karun luonnon ja korkeuserojen keskellä sitä tuntee olevansa melkoisen pieni. Valokuvaajalle tämä on paratiisi- valo ja varjot tanssivat kivien keskellä ja vesi on tehnyt kauniita altaita kallioiden keskelle. Pyöreät kivet näyttävät upeilta meren hioessa niitä pehmeämmiksi. Kukat kallioiden välissä ja kiviin muodostuneet kuviot pysäyttävät kerta toisensa jälkeen. Tämä kysyikin kärsivällisyyttä mieheltä, joka sai odotella vähän väliä minun pysähdellessä valokuvaamaan. 

Kalliohuvilat ovat yksityisessä omistuksessa, mutta ne on hotellivieraiden käytössä silloin kun he eivät ole itse paikalla. Huviloita on eritasoisia ja kokoisia, kaikissa on täysin varusteltu keittiö ja isot horisonttiin aukeavat terassit. Osassa saunoineen ja poreammeineen. Suuret lasiseinät luo sisätiloihin ainutlaatuisen tunnelman ja jopa suoraan sängystä voi kokea ainutlaatuisen karun luonnon. Hotelli siivoaa ja täyttää vaikkapa jääkaapin ennen huvilalle saapumista, joka tuntuu aikamoisen ylelliseltä "mökkeilyltä". 

On sanomattakin selvää, että ihan jokaisella ei tällaiseen omaan kalliohuvilaan ole varaa, joten onneksi se on mahdollista hotellivieraana. Meille oli varattu iso kalliohuvila, jonne mahtuu 6 hlöä ja astuessamme ovesta sisään, kierrellessä terassilla kummatkin päästi melkoisia huokauksia. Ei herranjestas millainen paikka poreammeineen ja terasseineen. Sauna oli pakko napsauttaa heti päälle, poreamme pulisemaan, jazz soimaan taustalle ja kylmä juoma käteen. Täysrentoutuminen huvilalla- eipä ollut valittamista missään, täällähän oli parempi varustus kuin omassa kodissa! ;) 

Meille oli varattu hotellin ravintolassa illallinen. Upeissa maisemissa auringon lämmittäessä terassille saatiin nauttia yksi Ahvenanmaan herkullisimmista illallisista juomineen. Tuntui aika ainutlaatuiselta hemmottelulta, että pääsee valmiiksi katettuun pöytään "mökiltä". Ja jopa aamiainen, lounas ja herkullinen kakkubuffet on saatavilla täällä. Oivoi minkä herkkujen ääreen päästiin, huokailtiin yhteen ääneen. Masut täydellä herkuista ja juomasta köpöteltiin lopulta takaisin huvilalle.

Oli pakko laittaa vielä ravintolaillallisen jälkeen poremme & sauna päälle ja höpötellä yömyöhään asti terassilla nauttien kaikesta ympärillä. Toista yhtä romanttista ja rentouttavampaa iltaa saa hakea.. Ja aamulla sai herätä nähden tämän upean maiseman, sekä auringonlaskun ja nousun- jota voisi tuijottaa tuntitolkulla! 

Tuhannet kiitokset HavsViddenille ja VisitÅlandille tästä ikimuistoisesta kokemuksesta, jota muistellaan varmasti pitkään. Voin vain mielessäni kuvitella, kuinka upealta paikka näyttää myös lumimyrskyssä ja talven paukkuvilla pakkasilla. 

Meidän reissu jatkuu Ahvenanmaalla ja sitä voi seurata Instagramissa- Klik. 

Kommentit (4)

Pauliina
1/4 | 

Oo, nyt tiedän mihin haluan häämatkalle! Ihania maisemia ja ihana kirjoitus! Hyvää loppu matkaa teille!

Anni/Itse tehty
3/4 | 

Kauniita kuvia, ihania maisemia, kerrassaan upean näköistä! :) Sinulla on muutenkin ihana blogi, kauniit kuvat ja mielenkiintoisia tekstejä! Kiitos hyvästä blogista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kyllä, meidän "päivärytmi" on heittänyt päälaelleen. Oikeastaan aikalailla heti, kun kesäloma alkoi ja kaikki "pakolliset" menot jäi tauolle. Lapsia herätellään koirapartion kanssa keskipäivällä aamupuurolle unenpöpperöstä. Ja päivät hurahtaa äkkiä iltaan ja illalla valvotaan helposti yli puolenyön nuotiolla istuskellen. Ilmassa on ollut silkkaa laiskuutta ja eilen havahduttiin, että pakkohan se on ikävä kyllä kesälomallakin välillä siivota! 

Aurinkoiset päivät on olleet niin harvassa, että sitä haluaa ottaa kaiken ilon irti lämmöstä, uimarannoista ja  ulkona olosta. Talvella ehtii taas möllöttää sisällä lasten kanssa ja heräillä aikaisin. Ei olla oikeastaan suunniteltu koko kesälomalle mitään "pakollisia" menoja, vaan mennään kerrankin ihan tunnelman mukaan. Oma piha on ollut suurin seikkailupuisto uimarantojen lisäksi ja ystäviä on kutsuttu kotiin grillailemaan. 

Toistaiseksi on mennyt hyvin näin- lukuunottamatta yhtä ruokamyrkytysepisodia.. Mutta jääköön joku asia näidenkin seinien sisäpuolelle! Kaikki on nyt hyvin ja kesäloma vihdoin edessä. Se hetki, kun kaikki "huolet" tuntuu aika pieniltä! Ja ehkä tärkein kaikista- tänään pääsen halaamaan pitkästä aikaa isoveljeäni, joka asuu meren toisella puolen. Luvassa on siis lisää valvomista, nuotiolla keikuttelua ja taidetaan laittaa elämä oikein kunnolla "risaikseksi". :D 

Niin.. Ja tuon lumipalloheisin ehti syödä joku ötökkä- mikäköhän on kyseessä? Ja mikä olisi paras lääke tuohon? Josko ensi vuonna ehtisin ennen ötökkää! :) 

Halauksin, Anni

Kommentit (4)

Maiju
1/4 | 

Hei

Aina silloin tällöin piipahdan blogissasi ja nyt tulin katsomaan pyöräilykuulumisia, mutta mutta.... näinkö kokonaan unta, että kerroit meneväsi miehesi kanssa lomaselle Ahvenanmaalle?

Lissu
3/4 | 

Se ötökkä on jonkun sortin kirva tms ja siihen tehoaa suihkupulloon laimennettu mäntysuopaliuos. Mulla vaan niin julmetun iso lumipalloheisi, että todella vaikeaa suihkuttaa jokaisen pallon sisään. Mutta näin häviää puskista :)

Vierailija
4/4 | 

Tänä keväänä on erityisen paljon kirvoja . Olen aiemmin antanut "tulta munille " Tolu-liuoksella, mutta nyt näytti oevan noita kirvoja niin runsaasti, että ostin oikeaa myrkkyä. Kirvat syövät kaikki lehdet, mutta nyt näyttää lumipallopuu jo toipuvan,. uusitaruiskutus 14 vuorokauden kuluttua.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yksi päivä Kiviniityn kotieläinpuistossa ja monta mukavaa muistoa! 

Tampereen lähistöltä löytyy ihana paikka kesäretkeilyyn, jos eläimet ovat lähellä sydäntä. Me olemme vieraileet joka kesä katsastamassa uudet ja vanhat eläimet. Puistosta löytyy lähes 200 eri eläintä ja melkein kaikki suomalaisen maatilan kotieläimet. Lapset ovat aina haltioissaan ja näkemistä riittää kyllä koko päiväksi pienten ja vanhempienkin lasten kanssa. Alueella on myös pieni kahvila ja hyvät grillikatokset vesipisteineen. Suosittelenkin pakkaamaan puistoon mukaan hyvät eväät. Jopa räiskälepannu ja mikro löytyy jokaisesta grillikatoksesta. 

Lisäksi puistosta löytyy harvinaisempiakin eläimiä, kuten strutseja, jakkihärkä, alpakoita ja guonakoja. Mutta jo ihan tavalliset suomalaiset kotieläimet vievät yleensä lasten sydämet kokonaan.  
Eläinten lisäksi puistossa riittää lapsille monenlaista tekemistä kuten trampoliineja, iso pomppulinna, leikkikenttä ja jännittävä noidan mökki. Puistossa pääsee myös ratsastamaan tai ajamaan sähköautoilla sekä mönkijän peräkärryllä.

Pienet ja suuremmatkin eläimet saivat osakseen haltioituneita katseita ja huudahduksia lapsilta. Ihastusta herätti myös bambi, joka oli yllättävän rohkea ja ihan kuin suoraan Elsa Beskowin satukirjasta. Luulenpa, että tänne on päästävä vielä toisenkin kerran tänä kesänä! Onneksi se aurinkokin on vihdoin tullut kesölomalaisia ilostuttamaan, toivotaan että jaksaisi vielä muinakin päivinä paistaa! 

Halauksin, Anni

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014