Kirjoitukset avainsanalla DIY

Joka puolella kasvaa kohisten ja puutarha täyttyy väreistä

Tänään piti sataa, mutta toisin kävi. Puutarhassa hurahti tunti jos toinenkin ihmetellen kaikkea maasta esiin puskevaa. Keväällä sitä meinaa hullaantua täysin, unohtua ihan kuin lapsi hiekkalaatikolle kuopsuttamaan kukkapenkkejä. Onneksi sain muutaman kaverin mukaani ihmettelemään.

Tyttö olisi halunnut heittää jo kengät pois ja astella nurmikolla paljainvarpain. Pieni hetki täytyy vielä malttaa, mutta kevään tuoksu ja lintujen laulu on joka vuosi yhtä huumaava. Ruohosipulia saatiin jo vähän salaatinpäälle ja mansikat näyttävät selvinneen hyvin talven pakkasista.

Ensimmäiset orvokit on istutettu pihalle ja muutama kukkapenkki laitettu kesäkukkia varten. Toivoin äitienpäivälahjaksi multaa, niin kuin omakin äitini aikanaan. Lapsena ihmettelin aina tuota toivetta, mutta enää se ei hämmästytä yhtään. Juhlapäivän voisin viettää mielelläni puutarhassa kuopsuttamassa kukkapenkkejä ja laittaen kasvimaata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhaan navettaan remontoitu ja rakennettu upea koti

Onhan niitä mielettömän upeita asuntoja ennenkin rakennettu vanhoihin navettoihin! ;) Sain tuttavalta vanhan puisen lasten leikkinavetan, joka oli jo vähän remonttia vailla pienen pojan autoleikkien jälkeen. Remontti ei huolettanut meitä naisia ja sateisten päivien iloksi tartuttiin siveltimiin ja rempattiin navetta uuteen uskoon. Tyttö oli jo pitkään toivonut pienille käsin neulotuille pupuille kotia, jonne saisi myös kaikki vanhat nukkekodin kalusteet.

Ulkovuoren ja lattiat maalasin antiikkivahalla. Seinät karkkitalon tyyliin mintunvihreällä ja yläreunaa koristamaan maalasin viirinauhan. Paperipilleistä saatiin tyyliin sopivat verhotangot ja tekstiilit ompelin vanhasta pöytäliinasta. Taulut seinille ja pienen liitutaulun leikkasin tytön vanhasta askartelulehtiöstä. Askartelulehtiöstä leikattuun kuvaan maalasin myös liitutaulumaalilla oikean liitutaulun, johon voi jättää tärkeät viestit..

Pääsiäisen aikana karkkitaloon ilmestyi pieniä suklaamunia yöllä ja aamulla lasten hämmästys oli melkoinen! Pääsiäisen jälkeen pupuilla on puutarhasuunnitelmat jo pitkällä..

Omppupuun oksan alla on pupuilla nyt oma suloinen karkkikoti, josta ei ole kiire mihinkään! Siellä voi herkkupöytien äärellä pysähtyä odottelemaan kesää..

Kommentit (4)

MarjutMari
2/4 | 

Kyllä, käsittämättömän ihana ja taidokkaasti tehty.Onni on taitavat kädet. Myös lasten onni :)

Mari/ Kotona Villa Kumpulasta

Jenni / Keski.
3/4 | 

Voi, miten ihana pupujen koti! Todella taitavasti tehty kaikkia pieniä yksityiskohtia myöten. <3

HyväMieli
4/4 | 

Voiko kauniimpaa olla! Ihana;) Mukavaa viikonloppua.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Synttäriviikonlopun parhaita paloja ja herkullisia hetkiä..

Täällä on pyörinyt pääsiäisen aikana suloista väkeä niiden noitien lisäksi! On juhlittu tytön 5v syntymäpäiviä ystävien ja sukulaiten kesken. Neidillä on aikamoinen "prinsessa" vaihe päällä ja mekkoja pitää vaihtaa ahkeraan tahtiin. Eilen niitä taisi olla peräti viisi yksien juhlien aikana. Mutta taitaa sama villitys olla aika monella ystävistäkin ja juhlissa neidot saivat olla vapaasti oman mielensä mukaisia keijukaisia ja prinsessoita. Keijukaisprinsessat askartelivat hopeapajun oksista, piippurasseista, teipeistä ja naruista taikasauvoja synttärijuhlilla.

Aikamoista, että meillä on jo yksi viisivuotias kotona. Syntymäpäiväkakustakin meinasi ensin unohtua yksi kynttilä pois. Tänään tämä viisivuotias on saanut stailata itsensä lisäksi myös minut mielensä mukaan! Sillä osallistuttiin pyynnöstä #lapsistailaa haasteeseen! :) Hauskaa on piisannut ja kuvia huomenna blogissa!

Yhden maailman hienoimman putouksen äärellä..

On eräs lähde, jonka äärellä voi istua yömyöhään. Keskustellen ystävien kanssa ja miettien elämän suurimpia kysymyksiä. Tehdä isoja elämän päätöksiä ja pohtia niitä myös ihan hiljaa omassa mielessä. Katsellen putouksen sulavaa virtaa, niin että mihinkään muualle ei enää ole kiire. Se putous on aika koukuttava ja sen edessä istuen vierähtää yleensä tovi jos toinenkin. Sen äärelle tekee mieli päästä yhä uudelleen ja uudelleen..

Sen lähteen nimi on SUKLAAPUTOUS! Siihen voi sulattaa valkoista tai tummaa suklaata. Dipata vaikkapa hedelmiä ja vaahtokarkkia. Tuo koukuttava putous on ollut lainassa äidiltäni synttärijuhlien ajan, mutta putouksen voi ostaa kotiin aika edullisestikin. Voin luvata, että ainakin synttärijulien vetonaula oli lähde ja hedelmät katosivat nopeasti lautasilta.

Toivottavasti saadaan pitää tämä putous vielä muutama hetki meillä.. Lisää synttärikuvia lupaan huomenna, sillä niitä on juhlittu ahkerasti tänä viikonloppuna!

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014