Kirjoitukset avainsanalla Resepti

Voiko söpömpää kesädrinkin koristetta olla? Koska meidän pihalla kasvaa valtava määrä ruusuja, näitä sokeroituja ruusun terälehtiä on pitänyt tehdä jo monena kesänä. Aikaisemmin on tehty leivontaan ruususokeria – katso ohje täältä. Terälehdet oli helppo tehdä, ja niistä tuli tosi kauniita. Kukat myös antavat pienen hienostuneen maun juomaan. Kakun koristeina nämä kukan terälehdet olisivat myös upeita.

Sokeroidut ruusunterälehdet

Irrota terälehdet varovasti ruususta. Pidä muut kukat maljakossa. Pyyhkäise terälehtiin munanvalkuaista ohuella siveltimellä. Ripottele terälehdille varovasti sokeria ja nosta ritilälle kuivumaan. Anna kuivua n. 1 vrk. Laita terälehdet heti valmistuttua tarjolle tai säilytä ilmatiiviissä rasiassa. Muista, että terälehtien väri ja maku haalistuvat ajan myötä, joten nauti ne kuukauden sisällä valmistuksesta.

Katso myös resepti ruususokeriin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mokkapaloista tulee mieleen lapsuus. Mokkapalat taisivat olla elämäni ensimmäisiä leipomuksia muffinien lisäksi. Löysin tämän ohjeen jo viime kesänä, mutta vasta nyt päästiin kokeilemaan sitä. Pohjasta tuli meidän uunissa vähän liian rapsakka ja se murtui käärittäessä rullalle. Iso kasa mansikoita kääretortun päällä peitti halkeamat ja maku oli kyllä erinomainen. Mansikat sopi täydellisesti mokkapalakääretortun kanssa. Kääretorttu on ihanan helppo leipoa myös lasten kanssa.

Mokkapalakääretorttu, annoksia 12 palaa (Alkuperäinen resepti; klik)

Ainekset

  • 75g voita
  • 3 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1¾ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • 1½ tl leivinjauhetta

Täyte

  • 100 g pehmeää voita
  • 6 dl tomusokeria
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ¼ tl suolaa
  • 1 keltuainen
  • 1–2 rkl kuumaa, vahvaa kahvia

Pinnalle

  • 2 dl tomusokeria
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 2 rkl
  • kuumaa, vahvaa kahvia
  • nonparelleja
  • (mansikoita)

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauho, kaakao- ja leivinjauhe. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Kumoa taikinalevy sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi, mutta jätä se leivonnaisen päälle jäähtymisen ajaksi, jottei torttu murene käärittäessä.

Valmista täyte. Mittaa pehmeä voi, tomusokeri, kaakaojauhe, vaniljasokeri, suola, keltuainen ja kahvi kulhoon. Kahvin määrä riippuu siitä, kuinka pehmeää voi on ja kuinka levittyvää kuorrutuksesta haluat. Vatkaa seos kuohkeaksi. Levitä täyte kakkulevylle ja kääri rullalle.

Kääräise torttu leivinpaperiin ja anna sen vetäytyä jääkaapissa muutama tunti. Kuorruta kääretorttu. Sekoita tomusokeri, kaakaojauhe ja kuuma kahvi keskenään. Valuta kuorrutus viiruiksi kääretortun päälle. Viimeistele nonparelleilla ja mansikoilla.

Jotkut reseptit ovat sellaisia, että ne on kaivettava yhä uudelleen esiin. Pakkasessa sattui olemaan vielä puolukoita ja mustaviinimarjoja, joista oli leivottava tätä tuttua marjapiirakkaa. Tähän piirakkaan sopii kaikki marjat. Ohje on myös hyvä siksi, että pellillinen riittää isommallekin porukalle. Tämä piirakka on helppo tehdä ja leivon sen usein myös juhliin kakun lisäksi.

Marjapiirakka

Pohja: 

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 isoa kananmunaa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta

Täyte: 

  • 5-7 dl marjoja
  • 2,5 dl maitorahkaa 
  • 2 dl kermaa
  • 4 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vanilja aromia tai vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitelllen seokseen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää lopuksi jauhoseos sekaan. Laita leivinpaperi reunalliselle pellille ja levitä taikina leivinpaperin päälle tasaisesti. Ripottele pinnalle 5-7 dl marjoja. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään sekaisin ja kaada tasaisesti mustikoiden päälle. Paista uunin keskitasolla n.170 asteessa 30 min. Anna jäähtyä ja herkuttele! 

Kirppikseltä löydetyt vanhat ruusukipot ja astiat sopivat hyvin tunnelmaan. Eikä haittaa, vaikka joku kippo joskus meneekin lapsilta rikki.

Monesta paikkaa saa jo uusia mansikoita ja niiden innostamana oli leivottava kakku. Tämä kakku olisi täydellinen myös juhannusjuhliin, sillä marenkikakun pohjat voi helposti valmistaa vaikka viikkoa ennen juhlia. Monesti juhannus vietetään paikassa, jossa ei ole uunia. Kakku kannattaa kuitenkin kasata vasta juuri ennen tarjoilua. Syötävät kukat, kuten syreeni viimeistelevät kakun. Toki koristeissa voi käyttää myös vaikkapa ruusun terälehtiä, orvokkeja tai muita syötäviä kukkia.

Marenkikakku (n. 8hlö)

  • 5 valkuaista
  • 3 dl sokeria
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 rkl perunajauhoja

Täyte

  • nutellaa
  • 2 dl kermaa
  • 2 dl tuorejuusto
  • mansikoita
  • mustikoita

Piirrä leivinpaperin päälle ruokalautasen avulla pyöreä muotti marenkipohjaa varten. Voitele ympyrä kevyesti ruokaöljyllä. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeria vähän kerrallaan, kunnes vaahto on kiiltävää, kovaa ja pysyy kulhoa kallistettaessa paikoillaan. Sekoita joukkoon sitruunamehu. Sekoita perunajauhot nostellen vaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperille piirretyn ympyrän sisään. Nostele vaahtoa reunoilta hieman ylöspäin. Kypsennä pohjaa 125-asteisen uunin alatasolla noin 1 1/2 tuntia. Kun pohja tuntuu kevyeltä ja rapealta, se on kypsä. Anna jäähtyä rauhassa.

Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto. Levitä nutellaa paksu kerros varovasti kakkupohjan päälle. Levitä päälle puolet kermatuorejuustoseoksesta. Pilko muutama mansikka myös täytteiden päälle. Aseta toinen kerros kakkuun ja kuorruta kakku päältä kermatuorejuustoseoksella. Koristele mansikoille, mustikoilla ja halutessasi syötävillä kukilla.

Katso resepti myös överikakkuun.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014