
Haukoin henkeä, kun tyttö näytti youtubesta videoita, minkälaisen yksisarvis -kakun haluaa tänä vuonna kaverisynttäreilleen. Vastasinkin, että ihan kaikkeen ei äiti tällaisena kotileipurina pysty, mutta päätin ottaa haasteen silti vastaan ja katsoin videot.
Löysinkin monta hyvää vinkkiä ja loppujen lopuksi kakku olikin yllättävän simppeli toteuttaa muutaman idean avulla. Lähdin koristelemaan kakkua aikaisemmin valmistamani 10 kananmunan sokerikakkupohjan päälle. Sarvi kieputettiin valkoisesta sokerimassasta grillivarrastikun ympärille. Korvat painettiin sokerimassasta sydämen mallisella piparkakkumuotilla, taitettiin leveästä päästä yhteen ja asetettiin muotoonsa jääkaappiin kovettumaan.
Karkkikoristeina kakussa sokerimassasta kieputetut ruusut, ranskanpastillit, marengit, värikkäät suklaamunat ja koristerakeet/strösselit. Kaiken runsauden kruunasi mansikanmakuiset sokerikreemiruusut. Toki pelkästään pursotetut mansikanmakuiset sokerikreemi ruusut riittävät koristeluun esim. strösseleiden kanssa. Ylimääräisellä mansikkakreemillä voi koristella esim. muffinit.
Mansikkakreemi
- 300 g mansikanmakuinen tomusokeri
- 80 g huoneenlämpöistä voita
- 150 g maustamatonta Piladelphiaa
Sekoita tomusokeri ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää tuorejuusto ja vaahdota ilmavaksi. Varo vaahdottamasta liikaa, jotta seos ei lössähdä. Täytä tähtityllalla varustettu pursotin ja pursota ruusukkeita kakun päälle.
Teemaan sopivat viirinauhat, julisteen ja lightboxin sain Tuutilulla -verkkokaupasta ja näiden avulla tytön toivoma teema saatiin toteutettua helposti. Muutama ilmapallo ja serpentiini laitettiin myös katosta roikkumaan. Söpöt pastellinsävyiset paperimukit ja lautaset löysin Ikeasta.
Katso lisää synttärijuhlien koristeluideoita.
Minkä verran on 6dl tuorejuustoa?
3 pakettia :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kivan näköinen kakku. Kinderit ei vaan laktoosin vuoksi sovi meillä, joten ne täytyisi korvata.
Mieheni, joka kakut syö, ei pidä voi-keksimurupohjasta, joten pohjan teen vaikka etukäteen murotaikinasta.
Laitoitko siis kinuskikastikkeenkin (ja kinderit/karkit) kakun päälle ennen jääkaapissa jähmettymistä?
Kinuskikastikkeen laitoin kakun päälle heti, mutta koristelin muuten karkeilla vasta jähmettymisen jälkeen. :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Ohjeessa ei mainita, että valkosuklaa pitäisi sulattaa. Luulisin, että tarkoitus on laittaa sulatettu suklaa mössöön ja se on myös perustelu sille että ei tarvitse liivatetta. Vai olenko väärässä?
Valkosuklaa on murusteltu joukkoon. :)
Oma blogini: kodinkuvalehti.fi/ruususuu
Somessa: Instagram : Facebook : Blogipolku :
Anni Lehto
Kuinka monta rasiaa kinuskituorejuustoa tarvitaan kun ohjeessa 6dl?
Kiitos! Ihana ohje ja varsinkin lasten makuun! Aivan ihanan helppo, lapsikin voi tehdä kun ei tarvitse liivatteita ja kiehuvia nesteitä. Itse olen jättänyt liivatteet jo vuosia sitten ihan maunkin takia. Ihana blogi, olen täältä muutamia ohjeita napannut ennenkin. Mukavaa kevättä :)
On kyllä todella makea kakku. Itse laittaisin vain yhden purkin kinuskituorejuustoa ja kaksi maustamatonta. Ei voi tälläisenään syödä ilman huonoa oloa
Kiitos ohjeesta! Aivan ihanan makuista, mutta hieman jäi täyte löysäksi (hyytymisaika 6h). Kun kakusta leikkasi palasen, rupesi täyte valumaan. Ensi kerralla sulatan suklaan niin tulee taatusti nätti leikkauspinta ? Vaikka siinä kyllä menettää mahtavan, valkosuklaamuruista tulevan suutuntuman.
Nami..Aika makea kylläkin mutta hyvin maistui. Pohjaan käytin keksiä 200g silti tuli paksu. Joten 400g olisi kyllä ollut ihan liikaa.
Äklömakea oli! Jättäisin tuon sokerin kokonaan pois, ja ehkä myös kinuskikastikkeen..
Ihana kakku ja kauniit kuvat taas (sulla on aina niin kauniita kuvia ?) mutta hurjasti sokeria...
Itse tykkään raakakakuista. Oma suosikkini on tämä pääsiäiskakku: https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/sulassa-sovussa/erilainen-paasiaisk...