Kirjoitukset avainsanalla DIY

Tehtiin lasten kanssa ystävänpäiväkortteja itsetehdyillä sormiväreillä maalaten. Lapset nauttii hurjasti, kun pääsee joskus "suttaamaan" luvan kanssa ja oikein kunnolla! Nämä sormivärit voi tehdä kaapista löytyvillä materiaaleilla. Lopputulos on myrkytön, joten pienempienkin taiteilijoiden voi antaa maalata sormiväreillä rauhassa. 

Tarvitset:

  • 2 dl kylmää vettä
  • 0,5 dl maissitärkelysjauhoja (Maizenaa)
  • 1,5 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • elintarvikeväriä tai tai esim. mustikkaa, punajuureen lientä värjäämiseen

Mittaa ainekset kattilaan. Kiehauta maissitärkkelysjauhot, sokeri, suola ja vesi kokoajan hämmentäen. Kun seos sakenee, värit on valmiit. Jaa sormivärit pieniin purkkeihin ja värjää elintarvikeväreillä tai esim punajuuren liemellä oikean sävyisiksi. Muista, että itsetehtyjen sormivärien koostumus on erilainen kuin kaupasta ostettujen. Anna valmiiden sormivärien jäähtyä ennen käyttöä. 

Myös astianpesuaineella saa ihmeitä aikaan. Täältä löydät ohjeet itsetehtyihin arpoihin ja tulostat lahjakortit ystävälle.

Ystävänpäiväkortti ilahduttaa varmasti! 

Kommentit (3)

Pompo
1/3 | 

Itse aikanaan lasten ollessa pieniä tein sormivärit sekoittamalla elintarvikevärejä kermaviiliin.

Vierailija
3/3 | 

Elintarvikeväreissäkin kannattaa valita ne atsovärittömät niin ei ole myrkkyjä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meidän ensimmäiset neulahuovutustyöt syntyi vähän vahingossa. Ensin huovutettiin kasvot ja korvat, sitten lopuksi pupun muu vartalo. Viisivuotias tahtoi tehdä oman pupunsa ja siitä tulikin aika suloinen. Intiaaniprinsessa kuulemma. 

Nämä puput huovutettiin ihan vapaalla otteella. Vartalon sisälle lisäsin tueksi piippurassi vartalon, jotta pupun kädet ja jalat taipuvat. Tyttö sai tehdä pupunsa ihan oman mieltymyksensä mukaan ja lisäilikin lopuksi pupuun kaikkea kaapista löytyvää. :) Näiden huovuttamiseen meni tovi, mutta tekeminen oli hauskaa ja parasta oli keskustelut tekemisen aikana.

Jos puput tuntuvat liian työläiltä ensimmäiseksi huovutustyöksi, Ohjeen neulahuovutettuihin heijastimiin löydät täältä, klik

Perillä omassa puputalossa vihdoin.. Herkkujen äärellä! Muffinssit ja muut herkut on tehty silkkimassasta. Ohjeen niihin löydät täältä, klik. Ja ohjeet Fimo -massasta tehtyihin herkkuihin täältä, klik.

Puputalossa on selvästi jo pääsiäisen odotus alkanut! :) 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tässä eräänä päivänä muistin yhtäkkiä, kuinka mukavaa onkaan neulahuovutus. Kaivoin kaapista pitkän tauon jälkeen huovutusneulan, superlonipalan ja karstattua villaa. Kokeiltiin tyttären kanssa huovuttaa ensin vapaasti ilman muottia. Viisivuotias tuskaili, kun pisteli huovuttaessa vahingossa neulalla sormeen, joten kokeiltiin huovuttaa piparkakkumuottia apuna käyttäen. Pienet sormet pysyi näin turvassa paremmin ja tekeminen oli mukavaa.  Näistä sydämistä sytyikin suloisia pilviheijastimia perhosen ympärille. 

Tarvikkeet: 

  • huovutusneula
  • superlonipala
  • karstattua villaa
  • heijastinkangasta
  • lankaa & neula

Aseta piparkakkumuotti superlonin päälle. Täytä muotti karstatulla villalla. Villa kutistuu huovutuksen aikana. Tikuttele pienellä ranneliikkeellä villaa kiinteäksi. Irrota välillä työ alustasta ja käännä, jottei se juutu superloniin kiinni. Jatka huovuttamista kunnes työ on tarpeeksi tiivis. Leikkaa heijastinkankaasta pieni pilvi ja ompele se kiinni sydämeen. Ompele heijastimen taakse pieni hakaneula.

Neulahuovutus on varsin terapeuttista ja koukuttavaa! Yhtäkkiä sitä huomaa pistelleensä huovutustyötä muutaman tunnin ja höpötellen samalla lasten kanssa niitä näitä. 

Ohjeen pelastajaperhoseen löydät täältä, klik. 

Ystävänpäivä lähestyy ja mietittiin minkälainen kortti olisi mukava antaa tai saada. Meiltä jäi jouluna käyttämättä nämä KK:n joulunumerossa ilmestyneet "lahjakortit" ja päätettiinkin käyttää niitä ystävänpäiväkortteihin. Lahjakortit saat tulostettua täältä, klik. Yhtä hyvin kortteihin voi kirjoittaa itse käsin arvontavoiton tai vaikka lasten kanssa piirtää kuva, joka paljastuu raaputuksen alta.  

Tarvitset: 

  • kontaktimuovia
  • sakset
  • astianpesuainetta
  • mustaa akryylimaalia
  • kuvioteippejä

Leikkaa haluamasi teksti kuviosaksilla irti ja liimaa se korttipohjaan. Tulosta lahjakortit täältä; klik. Voit myös kirjoittaa käsin lahjakortin tekstin suoraan korttiin. Vaihtoehtoisesti voit myös tulostaa tekstin pohjan ja liimata korttiin. Leikkaa kontaktimuovista sopivan muotoinen- ja kokoinen pala tekstin päälle. Maalaa kontaktimuovin muoviosio seoksella akryylimaalia 2/3 osaa ja astianpesuainetta 1/3 osa. Anna maalattujen kontaktimuovien kuivua (n.20 min) ja irrota maalattu muoviosio ja aseta lahjakortin tekstin päälle. Koristele korttipohjat kuvioteipein. Lahjakortti on heti valmis raaputettavaksi. Nämä jäivät odottelemaan kuitenkin vielä ystävänpäivää! 

Itsetehty lahjakortti ilahduttaa varmasti. Kaiken kiireen ja tavaran paljouden keskellä, yhteinen aika on kultaakin arvokkaampi lahja. 

Kommentit (3)

Kats
1/3 | 

Näitä on lähetettävä kaukana asuville ystäville. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014