Kirjoitukset avainsanalla askartelu

Lapset tykkäävät liikkumisesta ja kiipeilystä puissa. Ylimääräistä energiaa on päästävä purkamaan pihalla puissa kiipeillen ja hyppien. Ja kyllä siellä kiipeilemässä aikuisetkin viihtyvät, niinkuin kuvasta näkyy! :) Isovanhempien pihassa on siihen mitä parhaimmat mahdollisuudet, sillä isäni on rakentanut lapsille pihaansa hienon köysiradan. Toki tämä vaatii hieman tilaa, mutta on silti melko yksinkertainen toteuttaa. Täällä kuluu helposti pitkä tovi ja pienet viliskantit ei paljon muuta ohjelmaa tarvitsekaan. Puista roikkumaan on tehty myös keinuja, puutikkaat ja välissä risteilee temppurata. 

Pihalle on rakennettu myös vanhan kaivon ympärille pieni suihkulähde, jossa kelpaa "kalastaa" ja kuunnella veden pulputusta. 

Ihan täydellinen viidakko pienille "apinoille" ja suuret kiitokset isovanhemmille kekseliäisyydestä. Ihanaa, kun lapsilla on paikka, jossa voi käydä temppuilemassa, ihan luvan kanssa. Hyppiä, huutaa ja kiljua riemusta. Luulen, että lapset viihtyvät täällä sillä välin- kun me lähdemme pienelle kesäretkelle ja melomaan Ahvenanmaaalle. Huomista on odotettu pitkään ja jännityksellä. Pieni irtiotto arjesta, sekä kahdenkeskeinen aika tekee varmasti hyvää. Ahvenanmaan luonto tarjoaa liikkumiseen ja melomiseen hyvät mahdollisuudet, kunhan aurinko vielä jaksaisi edes hitusen paistaa. Meidän reissua voi seurata myös Instagramissa, klik.  

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Askartele itse oma unisieppari kesän kauneimmista muistoista. Ja nuku suloisimmat unet itsetehdyn unisiepparin alla. Meidän unisieppari on tehty mummun vanhasta pitsiliinasta pujottelemalla kangasteipillä päälystetty rautalanka sen ympäri. Langanpätkätkiin ja vanhoihin pitsiliinan nyöreihin on pujoiteltu tyttären keräämiä simpukoita ja vanha helminauha. Unisiepparin tekemisessä voit päästää luovuuden valloilleen ja antaa vanhoille muistoille uusi elämä! 

Unisieppariin voit käyttää itsellesi tärkeät muistoesineet, korut ja pitsiliinat. Ja nukut kesän parhaimmat unet! 

Halauksin, Anni

Kun suunnitelmat menevät uusiksi ja lomaväsymys iskee..

Niin koitti se odotettu perjantai, että koko perhe on vihdoin lomalla. Vesirokko on selätetty ja keväinen tautikierre takanapäin. Se kamala tautikierre valvomisineen ja pyykkäämisineen, jota ei jaksa tai viitsi edes muistella kesäisinä päivinä! Vaan mitäpä vielä, mahatautihan se iski alkavan loman kunniaksi uudelleen, jo kolmatta kertaa tänä keväänä. Ja niin luulin olevani jo valmis vastaanottamaan melkein mitä vain, en ollutkaan enää valmis tähän. Ja aina sitä lataa mielessään kuvan "unelmalomasta" ja kuitenkin todellisuus heittää sitten jonnekin ihan muualle.

Nämä kuvatkaan eivät nyt varsinaisesti liity tekstiin, mutta iloa on tuonut sisällä lapsille tuo vanhaan kaappiin tehty nukketalo. Olo on vielä kuin jyrän alle jääneellä ja nämä kuvat olivat unohtuneet aikaisemmista teksteistä pois. Äitini tekemät viltit pupuille, jotka kuulemma sairastavat nekin! ;) Kovin on huonovointista väkeä pyörinyt täällä päin, lepoa ja Netflixiä lääkkeenä!

Anteeksi tämä ylidramaattinen vuodatus- johan helpotti.. Kyllä se kesälomakin vielä alkaa, enää en aijo otaa siitäkään asiasta stressiä. Ja suunnitelmissa on mennä päivä kerrallaan, minne nokka näyttää. Koko perheen tunnelmien ja voimien mukaan. Suorittamatta yhtään mitään tai suunnittellematta etukäteen  menoja sen suuremmin! Katsotaan kuinka pitkälle kotipihasta päästään.

Kommentit (1)

Tähtityttö
1/1 | 

Voimia ja lämpimiä ajatuksia teille! Kesä on vielä edessä, ja kuulostaisi että teillä on nyt sairastelut sairasteltu pitkän ajan edestä, joten suunta sen suhteen ei ole kuin ylöspäin. :)

Huomasin kummasti oman kommentointini jääneen blogin siirryttyä Kodin Kuvalehteen.. Äläkä kysy syytä, sillä yhtä usein täällä vierailen kuitenkin. Joten nyt kun näin aktiivisena kerrankin olen, niin muistan kiittää hyvästä ja kauniista blogista; kiitos. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Luonnon oma kukkakauppa on taas auki ja mahdollisuuksia asetelmiin riittää!

Pihalta löytää taas mitä upeampia kukkia sisälle asetelmiin ja maljakkoihin. Lemmikit kuuluu meidän suosikkeihin ja pieni "peurametsä" vanhassa karhutölkissä koristettiin kesäiseen asuun. Suloinen asetelma sopii vaikkapa juhannuspöydän kattaukseen ihan sellaisenaan. Myös omenapuunoksat, kielot ja muut kukat näyttävät kauniilta purkissa. Kunhan lisäät pohjalle sammalten päälle vettä, niin kukat kestävät kuihtumatta muutaman päivän. Myös juhannusruusut vanhoissa pulloissa ovat näyttävä juhlapöydän koriste sellaisenaan.

Viime vuonna "kukka-asetelma" luonnonkukista tehtiin vanhaan kakkuvuokaan. Kuvat löydät siihen täältä, klik.

Maisemakahvilan herkullista raparperipiirakkaa oli myös pakko tehdä TAAS uudelleen. VAROITUS: tämä syntisen hyvä herkku koukuttaa- reseptin siihen löydät täältä, klik.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014