Kirjoitukset avainsanalla Loma

Lasten kesäloma alkoi perjantaina ja täällä on päästy loman tunnelmiin! Ihanaa, kun saadaan viettää hetki aikaa yhdessä lasten kanssa ennen vauvan syntymää lomaillen ja sitten vauvan kanssa ennen koulujen alkua. 

Noiden edellisen postauksen banaanijäätelöiden lisäksi tehtiin suolapähkinäkinuski -jäätelöä ihan vaan jo loman kunniaksi. Överihyvästä jäätelöstä saa vieläkin parempaa tekemällä itse vanhanajan jäätelötötteröt, mutta tällä kertaa tyydyttiin kaupan valmiisiin. 

Tässä jäätelössä yhdistyy herkullinen suklaa, kinuski, makea ja suolainen.  Jäätelö tehdään nopeasti kondensoidusta maidosta ja kuohukermasta ilman jäätelökonetta. Makuna jäätelössä on käytetty mm. suklaarouhetta, kinuskikastiketta ja sormisuolaa.  Katso tarkka resepti suolakinuski-suklaajäätelöön täältä

Omenapuun kukat ovat varma merkki kesästä, jota on odotettu jo pitkään. Katso myös resepti omar -jäätelöön,  minttusuklaa -jäätelöön ja mansikkajäätelöön. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Piipahdettiin viikonloppuna Kiviniityn Kotieläinpuistossa. Suosittelen Kiviniityn Kotieläinpuistoa kesäretkikohteena kaikille eläinrakkaille. Suomalaisten maatilan kotieläinten lisäksi puistosta löytyy erikoisempia eläimiä, kuten strutseja, poroja, jakkihärkä ja guanako. Kiviniityn Kotieläinpuiston mm. guanakot ovat ainoat yksilöt Suomessa. (kuva alla) 

Alueella on myös jännittävä noidanmökki, autorata, ponitalutusta, peräkärryajelu, pomppulinnoja, keinut ja grillikatokset. Lapset ovat aina haltioissaan ja näkemistä riittää kyllä koko päiväksi pienten ja vanhempienkin lasten kanssa. Eläimiä rapsutellessa ja ihastellessa meni aikaa- kuorsaava villisika herätti suuret naurunrymäkät ja hilpeyden.

Useita eläimiä saa syöttää ja silitellä. Kaikista suurinta huvia olikin, kun strutsi nappasi nopeaa kädestä apilanlehden ja pehmoinen lammas nautti selvästi rapsutuksesta. 

Alueella on myös kahvila ja grillikatoksilta löytyy vesipisteineet. Suosittelenkin pakkaamaan puistoon mukaan omat eväät, sillä jostain syystä aina retkellä eväät maistuu paremmalta. Jopa räiskälepannu ja mikro löytyy jokaisesta grillikatoksesta. 

Kiviniityn Kotieläinpuisto on avoinna vielä elokuun loppuun viikonloppuna klo 10-18, katso lisää tietoa täältä. Ensi vuonna taas nähdään! 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Päästiin viikonloppuna piipahtamaan Visit Tallinnan kutsumana meripäivillä. En tiennyt mitä odottaa, sillä kumpikaan meistä ei ollut tapahtumaan ikinä ennen osallistunut. 

Yllätyin, sillä tapahtumia alueella oli paljon. Lähdettiin heti lauantai aamuna liikkeelle ja koluttiin koko päivä purjehtien, konsertteja kuunnellen, viikinki aiheisiin työpajoihin osallistuen ja herkutellen. Lapset oli otettu tapahtumassa hyvin huomioon ja koko perheelle riitti nähtävää. Satamien välillä kulki venetaksi, jolla pääsi liikkumaan helposti muutaman euron hintaan. 

Alueella oli mahdollista kokeilla myös 15min helikopteri kyytiä ja pakkohan se oli päästä kokemaan. Mahtava kokemus lennellä vanhan kaupungin yllä ja nähdä koko kaupunki ylhäältä korkeuksista. Summukas lentää joka lauantai noita kierroksia Tallinnan yllä, jos kiinnostuit katso lisää täältä.

Tytön mielestä parasta meripäivillä oli erilaiset askartelupisteet, joissa sai tehdä käsikoruja, kaulakoruja ja maalata kiviä. Me vanhemmat nautittiin meripäivien herkuista ja konsertteja kuunnellen. Oli mielenkiintoista päästä katsomaan Viikinkien asumuksia ja työvälineitä. Ehdottomasti kokemisien arvoinen koko perheen tapahtuma, jonne saa vierähtämään helposti päivän tai vaikka kaksikin.

 

Video, jonka Anni Lehto (@huvikumpu) julkaisi

Saatiin yöpyä viikonloppu suloisessa Martha Guesthousessa, joka oli n. 2 km päässä Tallinnan keskustasta. Vanhaan puutaloon rakennettu vierasmaja tuntui kovin kotoistalta sisustuksineen ja sen suloisessa puutarhassa maistui kahvilan herkut. Instagramissa nähtävillä lisää kuvia tuosta suloisesta paikasta. 

Kommentit (2)

Minsku
1/2 | 

Heippa

Näyttipä mukavalta tapahtumalta. En ole tiennytkään, että myös Tallinnassa on saman niminen tapahtuma, kuin Kotkassa. Jälkimmäinen vain valitettavasti monelle merkitsee pelkkää ryypiskelyä..

Varmasti kivaa, kun pääsette perheenä matkustelemaan tämän blogisi puitteissa ympäriinsä. Vai onko hintana se, että sitoutuu kehumaan "kaikkea"?

Yhtä kaikki, kiitos blogistasi. Olet uskomattoman kekseliäs ja taitava! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

En tiedä miksi, mutta olen lapsesta saakka haaveillut pääseväni käymään Märketin majakalla. Karu ympäristö, kalliot ja valkopunainen majakka keskellä merta on odottanut tähän päivään asti. Pääsimme vihdoin vierailemaan aivan ainutlaatuisella pikku luodolla keskellä ahvenanmeren tyrskyjä. Saimme kutsun käydä tutustumassa historialliseen Märketin majakkaluotoon ja tuo kokemus oli koskettava. 

En tule varmasti koskaan unohtamaan sitä vapauden tunnetta, kun tuuli hulmusi merellä hiuksiin. Ja ihmeellistä ajan pysähtymistä majakalla, jossa päivämäärällä ja kellolla ei ollut mitään merkitystä. Tai hylkeitä, jotka uteliaina uivat laivan läheisyyteen meitä katsomaan. Märketin luoto on suomen läntisin kohta ja majakka luodolle on rakennettu 1800 luvun loppupuolella, tarkemman kuvauksen majakan historiasta löydät majakkaa nykyisin ylläpitävän suomen majakkaseuran sivuilta.

Meidän retkemme Märketille alkoi Eckeröstä Kärinsundin vierasvenesatamasta josta liikennöidään luodolle tilauskuljetuksella. Jo itse satama on upea nähtävyys vanhoine venevajoineen. Lähtö satamasta viivästyi hieman koska kapteenimme odotteli aamuvarhaisella leivottuja tuoreita kanelipullia sataman leipomosta mukaamme. Laivan kapteenina meillä oli Mats joka kertoili matkan aikana paljon merenkulusta navigoinnista, kalastuksesta ja hylkeistä alueella.  

Matkan puolivaiheilla Mats viittoilikin eräälle luodolle ja kaarsi laivalla luodon taakse jossa saimme nähdä itämeren hylkeitä- mikä kokemus! Meille kaikille tämä oli ensimmäinen kerta kun näimme hylkeitä luonnossa. Hylkeitä näytti kiinnostavan laiva ja ne lähtivät uteliaina uimaan kohti laivaa. Sen minkä innostukseltani pystyin, sain otettua muutaman valokuvan muistoksi tuosta hetkestä.

Märketillä meitä oli vastassa majakkaseuran iloinen miehistö. Miehistö viettää saarella aina viikon kerrallaan ilmojen niin salliessa. Märketillä on aina vähintään kaksi ihmistä paikalla turvallisuussyistä, sillä etenkin kovilla myrskyillä matala luoto saattaa olla vaarallinen paikka. Aallot voivat pyyhkiä koko luodon yli ja silloin on syytä pysytellä sisätiloissa. Miehistö käyttää aikansa majakan kunnostukseen ja alueen ainutlaatuisen luonnon ihailuun. 

Saimme Märketillä opastetun kierroksen sekä kattavan kuvauksen majakan historiasta ja siellä aikoinaan asuneista ihmisistä. Majakalla ei ole enää nykyään niinkään merenkulullista arvoa. Arvo on historiallinen ja nostalginen, eikä aiheetta. Kierroksella saimme nauttia kahvit ja ne tuoreet kanelipullat majakan terasilla. Märketillä käynti oli sekä liikuttava että mahtava kokemus jota voi todella suositella kaikille. 

 

Vierailun lopulla kävimme vielä uimassa luodon laguuneissa joissa merivesi oli ihanan lämmintä. Kerrankin lapset sai valita, käykö Ruotsissa vai Suomessa uimassa, sillä raja kulkee luodon poikka. Tuolla maailman pienimmällä rajasaarella. 

Jos elämä ja lyhyt asuminen majakalla kiehtoo, kannattaa käydä liittymässä majakkaseuran jäseneksi täällä ja lähettää talkoohakemus Märketille. Itse ainakin jäin harkitsemaan ja haaveilemaan.

 

Video, jonka Anni Lehto (@huvikumpu) julkaisi

 

Yhteistyössä: Visit Åland

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Olipa kiinnostava juttu! Tuolla olisi todella hienoa päästä käymään!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Anni Lehto on intohimoinen DIY-ideoiden toteuttaja ja ammatiltaan kädentaitojen ohjaaja. Huvikumpu-blogista löydät ideat suloisimpiin juhliin, leivontaan ja koristeluun. Kesällä pihan keittiöpuutarha herää eloon ja pihan lettuliiterissä valmistuvat parhaat herkut! Välillä blogissa piipahdetaan sisustuspuodeissa, reissuilla ja käsityötapahtumissa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiinBloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014